Mainos

Kalifornia äänestää marihuanan laillistamisesta

Kaliforniassa äänestetään marihuanan laillistamisesta Yhdysvaltain kongressivaalien yhteydessä ensi viikon tiistaina. Vapaamielisenä tunnettu osavaltio salli marihuanan käytön lääketieteellisiin tarkoituksiin jo 1990-luvulla.

Ehdotuksen mukaan lähes kuka hyvänsä täysi-ikäinen olisi oikeutettu ostamaan marihuanaa. Osavaltio valvoisi myyntiä ja keräisi siitä myös verot.

Puolustajat vetoavat siihen, että laillistaminen toisi verotuloja osavaltiolle, vähentäisi poliisin työtaakkaa ja veisi useilta huumekartelleilta pääosan tuloista.

Miljardööri George Soros on myös ilmaissut tukensa lakiesitykselle.

- Marihuanalakimme aiheuttavat selvästi enemmän haittaa kuin hyötyä, hän arvioi alkuviikosta Wall Street Journal -lehdessä ja lahjoitti esitystä tukevalle kampanjalle miljoona dollaria.

Sorosin mukaan veronmaksajien rahoja säästyisi miljardeja dollareita.

- Laki vähentäisi myös huumerikollisuutta, väkivaltaa ja korruptiota. Poliisi voisi keskittyä vakaviin rikoksiin.

Liittovaltio voi tulla väliin

Yhdysvaltain lisäksi tilannetta seurataan tarkasti Meksikossa, jossa on myös väläytelty marihuanan laillistamista. Viime vuonna Yhdysvaltain rajalla takavarikoitiin 1500 tonnia marihuanaa, ja suurin osa siitä tuli Meksikosta.

- Marihuanan laillistaminen ei vähentäisi dramaattisesti meksikolaisten huumekartellien tuloja Yhdysvalloista, sanoo puolestaan Rand Corporation -tutkimuslaitos selvityksessään.

Sen mukaan Kalifornian osuus koko Yhdysvaltojen marihuanan käytöstä on vain noin 14 prosenttia ja myyjät suuntaisivat kaupankäyntinsä muihin osavaltioihin.

Myös liittovaltio on älähtänyt Kalifornian mahdollisesta huumeen laillistamisesta. Vaikka osavaltio sallisi myynnin, niin liittovaltion lakien mukaan se olisi laitonta.

Yhdysvaltain oikeusministeriö onkin sanonut, että se ottaa käyttöön kovat otteet Kaliforniassa, jos marihuana päätetään laillistaa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.