Mainos

Kaliforniassa kansanäänestys kannabiksen laillistamisesta

Kalifornian osavaltiossa Yhdysvalloissa pidetään marraskuussa kansanäänestys kannabiksen laillistamisesta. Viranomaiset vahvistivat asian, kun äänestystä vaativa vetoomus oli kerännyt riittävän määrän allekirjoituksia.

Jos lakimuutos toteutuu, yli 21-vuotiaat saisivat ostaa rajoitetusti marihuanatuotteita laillistetuista myyntipaikoista tai kasvattaa kotonaan enintään kuutta kannabiskasvia omaa käyttöä varten.

Viranomaiset ovat arvioineet, että laki lisäisi osavaltion verotuloja jopa miljardilla dollarilla vuodessa. Kuusi vuotta sitten kalifornialaiset äänestivät marihuanan laillistamista vastaan, mutta tutkimusten mukaan asenteet ovat kääntyneet sallimisen puolelle.

Marihuanan viihdekäyttö on laillista neljässä USA:n osavaltiossa. Kannabiksen myynnin lääkekäyttöön sallii yli 20 osavaltiota.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.