Mainos

Kanadan kouluammuskelu alkoi kotoa – ampui kaksi veljeään

Kanadan La Lochen kouluampuminen alkoi ilmeisesti ampujan kotoa. Ampujaksi epäillyn ystävä ja kaupungin pormestarin mukaan ampuja ampui kaksi veljeään ennen kouluun siirtymistään. 

Useiden silminnäkijöiden mukaan nuori mies, jonka uskotaan olevan koulun nykyinen tai entinen oppilas, avasi tulen koulun sisällä iltapäivällä paikallista aikaa. 45 minuutin kuluttua hälytyksestä epäilty oli poliisin hallussa. 

APTN-sivuston mukaan ampumisen kohteeksi joutuneen koulun opiskelijat ovat kertoneet epäillyn olevan noin 18-vuotias.

Kaupungin pormestari Kevin Janvier kertoo uutistoimisto AP:lle, että ammuskelussa kuoli myös hänen 23-vuotias tytär, joka työskenteli koulussa opettajana. Janvier kertoi myös, että poliisi oli kertonut hänelle, että ampuja on surmannut kaksi sisarustaan kotona. Poliisi ei ole vahvistanut tätä tietoa, mutta on kuitenkin kertonut tutkivansa myös toista rikospaikkaa koulun lisäksi.  

–Sen jälkeen, kun hän oli ampunut kaksi veljeään, hän käveli koululle ja ampui opettajan ja tytön, kertoo taas perheystävä.

Poliisi on kertonut, että ampumisessa kuoli neljä ihmistä ja useita haavoittui. 

Saskatchewanin maakunnassa sijaitsevassa La Lochessa asuu noin 3 000 ihmistä. Alueen asukkaista enemmistö kuuluu Kanadan alkuperäiskansoihin. Alueen asukkaille on järjestetty kriisiapua.  

La Lochessa perjantaina tapahtunut kouluampuminen on vakavin laatuaan Kanadassa 26 vuoteen. Kanadan tuhoisin kouluampuminen tapahtui vuonna 1989 Montrealissa, missä 25-vuotias mies tappoi 14 ihmistä ja haavoitti 14:ää Ecole Polytechnique -insinöörikoulussa. Mies kohdisti iskunsa naisopiskelijoihin ja sanoi syyksi "taistelun feminismiä vastaan". Ampuja tappoi myös itsensä.    

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.