Mainos

Kanadassa tutkitaan merenpohjasta kantautuvaa mysteeriääntä – mikä aiheuttaa piippaavan äänen?

Kanadassa puolustusvoimat ovat alkaneet tutkia erikoista piippausääntä, joka vaikuttaisi kuuluvat meren pohjasta Arktisella merialueella, kertoo brittijulkaisu The Telegraph.

Outoa ääntä on kuvailtu huminaksi tai piippaukseksi ja sen on kerrottu pelottaneen paikallisia villieläimiä Fury ja Hecla -salmen luona Qikiqtaalukin alueella Kanadassa.

– Kyse on yhdestä tärkeimmästä metsästysalueesta sekä kesällä että talvella. Ja tänä kesänä alueelta ei saatu juuri mitään, mikä alkoi epäilyttämään. Alueella kuuluva ääni kuulostaa kantautuvan meren pohjasta, paikallisen lainsäädäntöelimen jäsen Paul Quassa kuvailee.

Myös toinen viranomainen kertoo havainneensa villieläimistön katoamisen.

– Alue, josta ääni kuuluu on grönlannin valaiden, partahylkeiden ja norppien kulkureitin varrella. Alueella on yleensä todella paljon niitä. Tänä kesänä niitä ei ollut siellä laisinkaan, George Qulaut ihmettelee CBC Newsille.

Viranomaiset ovat aloittaneet tutkinnan siitä, mikä ihmeellisen äänen oikein aiheuttaa. CBC Newsin haltuun saaman puolustusministeriön sisäisen kirjeenvaihdon mukaan sukellusveneitä ei ole pidetty todennäköisenä syynä äänelle, mutta vaihtoehtoa ei myöskään ole suljettu pois.

Mysteeriääni on synnyttänyt myös paljon spekulaatioita. Osa on syyttänyt Baffinland Iron Mines -rautakaivosyritystä, joka on aiemmin suorittanut tutkimuksia alueella. Yrtys kuitenkin kiisti tutkimukset ja sen, että sillä olisi minkäänlaista laitteistoa vedessä.

Joidenkin mukaan meren pohjasta kantautuvan äänen olisi aiheuttanut ympäristöjärjestö Greenpeace, joka väitteen mukaan yrittäisi karkoittaa alueen villieläinkantaa alueelta kauemmas. Greenpeace on kuitenkin kiistänyt syytökset.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.