Mainos

Kannabiksesta äänestetään yhdeksässä osavaltiossa Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa yhdeksässä osavaltiossa äänestetään ensi viikolla marihuanan laillistamisesta. Kaliforniassa, Arizonassa, Mainessa, Nevadassa ja Massachusettsissa äänestetään marihuanan viihdekäytöstä.

Arkansasissa, Floridassa ja Pohjois-Dakotassa päätetään kannabiksen sallimisesta lääkekäyttöön. Lisäksi Montanassa ratkaistaan, lievennetäänkö ehtoja marihuanan käytöstä terapeuttiseen tarkoitukseen.

Marihuanan viihdekäyttö on laillista neljässä osavaltiossa ja myynti lääkekäyttöön 20 osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Marihuanan suosio on kasvanut Yhdysvalloissa viime vuosina. Käyttäjiä oli 32 miljoonaa pari vuotta sitten, kun 2000-luvun alkupuolella määrä oli kymmenen miljoonaa vähemmän.

Myös asenteet ovat höllentyneet. Nykyisin 57 prosenttia amerikkalaisista haluaa laillistaa marihuanan. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.