Mainos

Kännykkäkin nyt tärkeä osa ramadania

Matkapuhelin voi näyttää, missä suunnassa on Mekka eli mihin suuntaan muslimin pitää rukoilla. Kännykkä voi myös antaa perinteisen rukouskutsun viisi kertaa päivässä. Uudet kännykkään asennettavat sovellukset ovat monen muslimin arkipäivää erityisesti nyt ramadanin aikana.

Uusien kännykkäsovelluksien avulla Mekan oikea suunta löytyy kätevästi - kännykkä toimii tällöin myös kompanssina. Yksi sovellutus kertoo esimerkiksi lähimmän moskeijan osoitteen ja toinen muslimille sopivan ravintolan.

Apple on kehittänyt mahdollisuuksia ladata myös pyhiä kirjoja luettavaksi sähköisesti. Tarjolla on Raamatun ja Koraanin lisäksi mm. hindujen pyhä kirja Bhagavad Gita.

Muslimit kautta maailman viettävät parhaillaan ramadania eli koko kuukauden kestävää uskonnollista paastoa auringon nousun ja laskun välisenä aikana.

(MTV3 - AP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.