Mainos

Kansainvälinen avaruusasema saa majoitusmoduulin

Alkutekijöissään olevalle kansainväliselle avaruusasemalle lähti tänään venäläisten rakentama huolto- ja majoitus-moduuli. Moduuli laukaistiin klo 7.56 suomen aikaa. Kazakstanissa sijaitsevasta Baikonurin avaruuskeskuksesta.

Laukaisua varjosti pelko epäonnistumisesta, sillä moduulia matkaan vievällä Proton-kantorakentilla on ollut viime aikoina epäonnea.

Yli 700 tonnia täydessä polttoainelastissa painava Proton-kantoraketti puskee avaruuteen 19 tonnia painavan moduulin. Tähti-nimen saanut moduuli tulee olemaan rakennettavan avaruusaseman keskeisin osa sen alkuvuosina. Moduuli toimii niin asuntolana kuin laboratorionakin ainakin siihen asti kunnes japanilaisten ja Euroopan avaruusjärjestön laboratoriot valmistuvat.

Moduuli tarjoaa aluksi kolme makuuhuonetta, WC:n ja peseytymistilat. Siitä löytyy myös keittiö, jonka

Majoitusmoduulista löytyy mm. kuntopyörä

varustukseen kuuluvat jääkaappi, pakastin ja pöytä. Maisemia voi katsella 13 ikkunasta. Moduulissa on myös kuntopyörä.

Moduuli muistuttaa Mir-avaruusasemaa, mutta on Kolme kertaa suurempi. Laukaisu toteutuu yli kaksi vuotta aiotusta ajasta jäljessä. Tänään matkaan ampaiseva moduuli telakoituu avaruusasemalle elokuun alussa. Moduuli ei kykene telakoitumaan yksin, joten sen perään lähetetään kaksi venäläistä kosmonauttia.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.