Mainos

Kansainvälisten tarkkailijoiden lähtöä Kashmiriin valmistellaan

Britannia ehdottaa kansainvälisten partioiden lähettämistä Kashmiriin valvomaan Intian ja Pakistanin raja-aluetta. Britannia on periaatteessa valmis lähettämään joukkoja Intiaan ja Pakistanin rajalle tarkkailutehtäviin.

Puolustusministeri Geoff Hoon keskusteli mahdollisesta operaatiosta amerikkalaisen virkaveljensä Donald Rumsfeldin kanssa Brysselin Nato-kokouksessa eilen, The TImes kirjoitti tänään. Hoon myönsi, ettei Intia ole vielä antanut operaatiolle hyväksyntäänsä, muttei ole tarkkailijoilta toisaalta täysin torjunutkaan.

Puolustusministeri Rumsfeldin on määrä keskustella ehdotuksesta ensi viikon alussa Pakistanissa ja Intiassa. Hoon muistutti, ettei brittijoukkoja kuitenkaan lähetetä Kashmiriin, jos tilanne on liian vaarallinen ja tarkkailutehtävän suorittamisen edellytykset huonot.

Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Richard Armitage puolestaan saapui tänään välitysmatkallaan Intiaan. Eilen Pakistanissa neuvotellut Armitage piti keskustelujaan presidentti Pervez Musharrafin kanssa hyvin rohkaisevina.

(STT-AFP-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.