Mainos

Kansanmurhan kokenut: Anteeksianto onnistuu, unohtaminen ei koskaan

Jean-Bosco Rurangirwa kertoo hiljaisella äänellä tuntevansa itsensä aina välistä kokonaiseksi ihmiseksi. Välillä taas mieli järkkyy.

– Kun on nähnyt niin paljon ruumiita - minä näin noin 200 -, joiden joukossa oli oma vaimo, isä, poika ja tytär, niin sitä tulee hulluksi.

Kun Ruanda vajosi pimeyden ytimeen 20 vuotta sitten, Rurangirwa pakeni perheineen kirkkoon Nyamatassa tuhansien muiden mukana.

Verenhimoon lietsotut hutujoukot eivät kuitenkaan tunteneet sääliä tai kunnioittaneet pyhäkköä - siitä kertovat kaksi vuosikymmentä myöhemmin kirkon pääkallorivistöt ja resuisten vaatteiden kasat.

Ruumiiden alla piileskellyt Rurangirwa onnistui pakenemaan tyttärensä kanssa. Kun tämäkin tapettiin, Rurangirwa jäi yksin.

Elämää tappajan naapurissa 

Tarinat ainakin 800 000 ihmishenkeä vaatineesta kansanmurhasta ovat niin uskomattoman julmia, ettei anteeksiannolle luulisi olevan sijaa.

Sovintoa on kuitenkin rakennettu monella eri tavoin samalla kun pyritään varmistamaan, ettei etniseen taustaan perustuva väkivalta vahingossakaan leimahda uudestaan. 

Maahan on muun muassa perustettu niin sanottuja sovintokyliä, joissa anteeksianto palkitaan asumisoikeudella.

Yhdessä tällaisessa kylässä asuu Frederic Kazigwemo, joka oli mukana surmaamassa nykyisten naapureidensa perheenjäseniä. Hän muistelee, miten hallitus kehotti tappamaan tutseja.

– Emme tunteneet syyllisyyttä. Olimme ylpeitä, koska näin hallitus edellytti meidän tekevän, ja niinpä me jatkoimme.

Perinteisessä gacaca-kansantuomioistuimessa Kazigwemo tunnusti rikoksensa, pyysi anteeksi ja sai lievemmän tuomion.

– Aiemmin saatoin nähdä tappamieni ihmisten kasvot silmieni edessä. Nyt en enää näe niitä, hän kertoo. 

Radio vaihteeksi hyvällä asialla 

Tärkeässä osassa väkivallan lietsonnassa keväällä 1994 oli radioasema Mille Collinesin verenhimoinen propaganda.

Nyt tehokas sähköinen media on otettu hyvän palvelukseen, kun kahden kuvitteellisen kylän elämästä kertova kuunnelmasarja Musekeweya on pyörinyt aalloilla jo kymmenen vuotta. 

Kylien asukkaiden taustalla on konflikti, josta he yrittävät hiljalleen toipua ja rakentaa sovintoa. Ruandassa vältellään nykyään sanojen tutsi ja hutu mainitsemista, eikä näin tehdä kuunnelmassakaan, mutta tarinan yhteydet todelliseen elämään ovat ilmiselvät. 

Kuunnelmassa on myös kunnon saippuasarjan ainekset - rakkautta, jännitystä ja huumoria - ja se onkin koukuttanut kuulijoikseen huimaavat yli 80 prosenttia ruandalaisista. 

– Aina kun on ohjelman aika, panen radion päälle. Asiakkaat kyllä muistuttavat, jos en niin tee, kertoo baarinomistaja Jean-Paul Nbanda

Jopa entisen hututappajien tiedetään kuuntelevan viikoittaista ohjelmaa naapurimaan Kongon puolella.

Mutta mitä kuuluu kirkon ruumiskasojen seasta paenneelle Jean-Bosco Rurangirwalle nykyisin? Ainakaan hän ei ole enää yksin vaan uusissa naimisissa ja neljän lapsen isä. Mennyttä on kuitenkin yhä vaikeaa käsitellä.

– Kun on nähnyt lastensa ruumiit vaimon ruumiin vieressä, sanoja ei vaan ole. 

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.