Mainos

Karhu hyökkäsi vaeltajien kimppuun – opas kehotti esittämään kuollutta, vaikkei olisi pitänyt

Yhdysvalloissa Alaskassa Denalin kansallispuistossa ihmisten kimppuun hyökännyt karhu aiotaan etsiä ja lopettaa.

28-vuotias Fangyuan Zhou joutui karhun puremaksi ja raapimaksi ollessaan vaeltamassa kansallispuiston alueella perjantaina, kertoo CNN.

Zhou oli ollut vaeltamassa ystäviensä kanssa, kun ryhmä oli kohdannut pienen, arviolta 2–5-vuoden ikäisen harmaakarhun.

Ryhmä oli havainnut karhun jo aiemmin ja yrittänyt välttää sitä. Eläin oli kuitenkin lopulta hyökännyt ryhmän kimppuun. Ennen hyökkäystä metsänvartijat olivat kehoittaneet vaeltajia esittämään kuollutta.

Hyökkäyksen jälkeen karhu oli tallustanut pois. Se oli palannut muutamaa minuuttia myöhemmin, mutta paennut, kun ryhmä oli heitellyt sitä kivillä.

Toinen ryhmä oli kohdannut saman karhun aiemmin samana päivänä ja pelottanut sen matkohinsa kokoontumalla yhteen, huutamalla ja heiluttamalla käsiään. Puistonvartijoiden mukaan juuri näin tulisi käyttäytyä karhukohtaamisessa.

– Vaikkakin kuollutta esittäminen on oikea tapa toimia silloin kun karhu on fyysisessä kontaktissa, sen tekeminen liian aikaisessa vaiheessa voi saada karhun uteliaaksi, Denalin kansallispuisto totesi tiedotteessa.

– Puiston ohjeissa kehotetaan, ettei kuollutta esitetä ennen kontaktia.

Karhuhyökkäyksessä loukkaantunut nainen sai ensiapua haavoihinsa puistossa, jonka jälkeen hänet toimitettiin sairaalaan Anchorageen. Hänen tämänhetkisestä kunnostaan ei ole tietoa.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.