Mainos

Karu tilanne Ukrainassa – raskasta tykistöä asuinalueilla

Ukrainan armeija ja kapinalliset jatkoivat perjantaina kiivasta taistelua Donetskin lentokentän hallinnasta. Kapinalliset ilmoittivat aamulla jo vallanneensa kentän, mutta Ukrainan armeija kiisti väitteen.

Myöskään Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin tarkkailijat eivät pystyneet vahvistamaan STT:lle, kenen hallinnassa kenttä on.

– Turvallisuussyistä emme ole päässeet kentälle, kertoi järjestön tarkkailijoiden varajohtaja Alexander Hug STT:lle puhelimitse Donetskista. 

Ukrainan armeija kertoi kuuden sotilaansa kuolleen raskaissa taisteluissa. Lisäksi toistakymmentä haavoittui. Kapinallisten tappioista ei ollut perjantaina tietoa.

Myös siviilejä oli kuollut. Hugin mukaan sekä Ukrainan armeija että kapinalliset ovat sijoittaneet raskasta tykistöään asuinalueille.

– Se aiheuttaa vastatulitusta, mikä johtaa siviilien kuolemiin ja heidän omaisuutensa tuhoutumiseen.

Etyj vetosi molempiin osapuoliin, jotta alueen tulitauko saataisiin voimaan siviilien säästämiseksi. 

Ei varmuutta venäläisistä

Eilen tarkkailijat pääsivät lähelle Donetskin lentokenttää, mutta eivät perille asti.

– Rakennukset olivat lähes täysin hylättyjä, teissä oli kraattereita tykkitulen jäljiltä, taloja oli palanut, autoja tuhoutunut ja puita oli kaatunut. Alueelle ei tullut sähköä eikä vettä, Hug kuvaili tilannetta kentän lähistöllä.

Donetskin lentokenttä ei ole ollut toiminnassa Itä-Ukrainan kriisin alkamisen jälkeen. Tällä hetkellä se ei olisi edes toimintakuntoinen, sillä kiitoradat on pommitettu rikki ja kentän lennonjohtotorni romahtanut. Kentällä on silti symbolista arvoa kummallekin osapuolelle.

Hug ei halua arvioida, mikä on Venäjän osuus sotatoimissa. Etyj ei voi toimenkuvansa puolesta esittää tulkintoja tapahtumista, vaan se ainoastaan raportoi näkemästään.

– Olemme havainneet venäläisiä univormuja ja mahdollisesti Venäjältä tuotua sotakalustoa. Emme kuitenkaan voi vahvistaa Venäjän armeijan toimintaa kapinallisalueilla. 

Talvi uhkaa siviilejä

Vaikka olosuhteet Donetskin lentokentän liepeillä muistuttavat täysimittaista sotaa, valtaosassa Itä-Ukrainaa turvallisuustilanne on Hugin mukaan pysynyt suhteellisen vakaana. Taisteluita on käyty myös Mariupolin alueella ja kapinallisalueiden koillisrajalla.

– Heti Donetskin kaupungin länsiosissa on jo melko rauhallista.

Lukuun ottamatta alueita, joissa taistellaan, siviilien olot ovat Itä-Ukrainassa hankalat, mutta eivät toivottomat. Satunnaisia vesi- ja sähkökatkoja esiintyy, mutta ne eivät ole jatkuvia. Lisäksi etenkin kaupunkialueiden ulkopuolella on paikoin pulaa lääkkeistä ja muista välttämättömyystarpeista.

Alueelle toimitetaan apua koko ajan. Esimerkiksi Ukrainan rikkaimman ihmisen, oligarkki Rinat Ahmetovin säätiön apusaattueet kulkevat Donetskiin säännöllisesti.

Talvi voi kuitenkin hankaloittaa tilannetta. Pakkanen on kiristynyt Donetskissa hetkittäin yli 20 asteeseen, ja kaasusta ja hiilestä on pulaa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.