Mainos

Karvanpoistoainetta mainostettiin terroristin kuvalla

Turkkilainen kosmetiikkayhtiö valitsi kenties väärimmän mahdollisen henkilön karvanpoistoaineensa mainoskasvoksi.

Turkkilaislehti Hurriyet Daily News kertoo verkkosivuillaan, että yhtiön mainoksessa esiintyy Khalud Sheikh Mohammed, entinen al-Qaida-johtaja, joka oli yksi vuoden 2001 WTC-iskujen pääepäillyistä. Hän on parhaillaan vangittuna Guantanamo Bayssa, ja jos hänet tuomitaan, edessä on kuolemanrangaistus.

– Odottelu ei auta sinua pääsemään eroon karvoistasi, mainos huusi al-Qaida-pomon pidätyskuva vierellään.

Yhtiö puolustautuu, ettei se tiennyt kyseessä olevan al-Qaida-terroristi.

– Kuva on yleisessä käytössä Turkissa internet-meemeissä (pilakuvissa). Hän on melko karvainen, joten pidimme häntä hyvänä hahmona mainokseemme, yhtiön edustaja Mehmet Can Yildiz kertoi Hurriyetille puhelinhaastattelussa.

– Emme halunneet tehdä tästä poliittista. Korostan, miestä käytettiin hänen karvojensa, ei terrorismin takia.

Tapauksesta uutisoi ensimmäisenä yhdysvaltalaismedia Vox.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.