Mainos

Karzai ilmoittaa ministereistä huomenna

Afganistanin presidentti Hamid Karzai lupasi ilmoittaa ministerinimityksistään huomenna illansuussa. Tänään puhuneen Karzain mukaan Afganistanin yleiskokouksen loya jirgan istuntoa on jatkettava näin ollen vielä kolmantena ylimääräisenä päivänä.

Karzai selitti viivästystä sillä, ettei kaikista ministereistä ole vielä päätetty. Hän kertoi salkkujen vähenevän nykyisistä 29:stä tarkentamatta määrää. Presidentti vaati myös itsensä vihkimistä virkaan huomenna. -Hoidamme kaikki asiat huomenna viideltä. On hyvä pohtia tätä pidempään, koska käsittelemme kansan kohtaloa, Karzai sanoi.

Nykyinen ulkoministeri Abdullah Abdullah sanoi, että Bonnissa tehdyn sopimuksen mukaan eri heimoja ja muita ryhmiä edustavan loya jirgan on hyväksyttävä tärkeimmät ministerinimitykset. Myös Yhdysvaltain mukaan avainministereiden on saatava riittävä kannatus yleiskokouksessa.

-Karzain täytyy esittää mallinsa valtion rakenteesta ja avainnimitykset loya jirgalle ja saada sen hyväksyntä, sanoi Yhdysvaltain erityisedustaja Zalmay Khalilzad. Karzai päätti nimittää hallituksen itse sen jälkeen, kun yleiskokous juuttui sen kokoonpanoa koskeviin kiistoihin. Hän on kertonut haluavansa lahjomattoman, vastuullisen ja eri ryhmiä edustavan hallituksen luotsaamaan maata 23 vuotta jatkuneen sotimisen jälkeen. Uuden hallinnon on määrä johtaa maata puolentoista vuoden kuluttua pidettäviin vaaleihin asti.

Uusi ehdotus parlamentista

Yleiskokouksen puheenjohtaja Ismail Qasimyar kertoi, että Karzai on saanut valmiiksi ehdotuksen parlamentin muodostamiseksi Afganistaniin. Suunnitelman mukaan loya jirgan edustajista valittaisiin parlamenttiin kaikkiaan 45 jäsentä niin, että yhdeksästä vaalipiiristä valittaisiin kustakin viisi edustajaa. Monien edustajien kerrottiin kuitenkin vastustaneen ehdotusta. Vaihtoehtoisesti parlamenttiin voitaisiin valita kaksi edustajaa jokaisesta 32 maakunnasta ja joka kahdeskymmenes loya jirgaan kokoontuneista sekä 15 naisjäsentä. Tämäkin suunnitelma herätti laajaa vastustusta kokouksessa.

Viime viikolla alkanut loya jirga ei ole kyennyt päättämään paljon muusta kuin presidentistä. Istunnon alku lykkääntyi yli vuorokaudella edustajien kiisteltyä entisen kuninkaan asemasta, ja myöhemmin osa viivästyksiin kyllästyneistä valtuutetuista marssi ulos kokousteltasta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.