Mainos

Kauhun hetket: Tyttö putosi jalkakäytävän läpi

Teinityttö putosi yllättäen alas viemärikaivosta puhuessaan kännykkäänsä. Tyttö käveli jalkakäytävällä, kun maa yllättäen petti hänen jalkojensa alla Pohjois-Kiinassa.

Pekingin paikallishallinnon julkaisemalla turvallisuusvideolla näkyy, kuinka tyttö putosi jalkakäytävän läpi viemäriin, ja kuinka taksikuski syöksyi pelastamaan häntä.

Kuski, Wang Wei kertoo kavunneensa maan alle käyttäen apunaan kuopan sisällä roikkuvaa kaapelia. Wangin mukaan kuoppa oli 6-7 metriä syvä. Tyttö makasi kuopan pohjalla naama maassa.

- Huusin hänelle, mutta en saanut vastausta, urhoollinen pelastaja sanoo Kiinan televisio CCTV:lle.

- Taputin häntä muutaman kerran ja hän heräsi.

Tyttö oli järkyttynyt ja hyvin peloissaan, eikä Wangin mukaan lopettanut itkemistä.

Pelastajat laskivat kuoppaan tikkaat, joita pitkin he pääsivät viimein takaisin maan pinnalle.

- Tikkaat huojuivat kovasti ja maa niiden alla oli pehmeää. Tyttö oli kovasti peloissaan, joten sanoin hänelle, että mene sinä ensin, minä tulen perässä.

CCTV:n mukaan maanalainen vesi oli murentanut maan jalkakäytävän alla, ja siksi se petti viemärikaivon kohdalta kun tyttö käveli siitä.

(MTV3 - AP/CCTV)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.