Mainos

Kauneusyrittäjä teloitettiin Kiinassa taloushuijauksesta

Kauneussalongin omistaja on teloitettu Kiinassa tuomittuna taloushuijauksesta.

Nainen keinotteli sijoittajilta yli sadan miljoonan dollarin potin lupailemalla heille hyviä tuottoja muun muassa hänen kauneussalonkiinsa sijoitetuista rahoista.

Du Yimin, 44, tuomittiin huijauksestaan kuolemaan viime vuonna. Hän ehti ylläpitää huijausta ja sen mukanaan tuomaa leveää elämäntyyliä vuodesta 2003 alkaen kolme vuotta. Du käytti rahaa asuntoihin, autoihin ja luksuselämään.

Eilen teloitetun naisen valitukset kuolemantuomiosta hylättiin.

Kiina teloitti eilen myös toisen talousrikoksista tuomitun rikollisen, kiinalainen uutistoimisto Xinhua kertoo.

Kiinassa teloitetaan enemmän ihmisiä kuin muualla maailmassa yhteensä. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan Kiina teloitti viime vuonna yli 1700 ihmistä, kun koko maailmassa teloituksia tehtiin alle 2400.

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Kiinassa teloitettujen määrä voi olla korkeampikin, koska Kiina ei julkaise kattavia tilastoja kuolemantuomioista.

(MTV3 - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.