Mainos

Kentuckyssa Obama on yhä väärän värinen presidentti

Yhdysvalloissa keskiluokan köyhtyminen on noussut yhdeksi presidentinvaalien keskeisimmäksi teemaksi. Keskiluokkaan katsotaan kuuluvan enää 40 prosenttia kansasta eivätkä tulot pysy kasvavien menojen perässä.

Maaseuduilla kuten Kentuckyn osavaltiossa katsotaan että köyhtyminen on Barack Obaman ja demokraattien syytä.

Kentuckyn osavaltio on yksi Yhdysvaltain köyhemmistä. Osavaltio on ollut silti ylpeä hiili-, tupakka ja viskiteollisuudestaan, mutta paikallisten mukaan Obama tuli ympäristöpolitiikallaan pilaamaan senkin.

– Obama on heikentänyt täällä demokraattien mainetta sekä hänen politiikkansa että rotunsa vuoksi. Olemme entinen orjaosavaltio ja kuten muissakin vanhoissa orjaosavaltiossa, meillä on vielä jonkun verran rasismia, tutkija Al Cross Kentuckyn yliopistosta kertoo MTV Uutisille.

Kentacy kääntää toivonsa republikaaneihin

Kentuckyn osavaltiossa on tykätty republikaaneista pitkään, mutta demokraateilla on ollut silti vahva jalansijansa. Keskiluokan köyhtyessä demokraattien kannattajat ovat kääntäneet kuitenkin katseensa vielä vahvemmin republikaanien puoleen ja republikaaniehdokas syrjäytti vasta demokraatin kuvernöörin paikaltaan.

– Maksamme liikaa veroja. Verorahat valuvat sotimiseen ulkomailla ja seksuaaliterveysasioihin. En usko abortteihin, louisvillelainen Robert Mitchell sanoo MTV Uutisille.

Keskiluokan mediaanitulot ovatkin tilastoissa alemmat kuin 90-luvun lopulla. Köyhtymisen ja istuvan presidentin ihonvärin lisäksi moni kentyckilainen inhoaa demokraattien arvopolitiikkaa.

– Jos viisi vuotta sitten olisit mennyt Kentuckyn maaseudulle ja sanonut, että korkein oikeus laillistaa samaa sukupuolta olevien liitot, sinut olisi naurettu muualle, sanoo Al Cross.

Korkein oikeus laillisti samaa sukupuolta olevien avioliitot viime kesänä.

"Ihmiset eivät äänestä raha-asioista"

Al Crossin mukaan demokraatit tulevat häviämään osavaltiossa tulevaisuudessa sitä voimakkaammin mitä liberaalimpia arvoja he ajavat.

– Ihmiset eivät loppujen lopuksi äänestä raha-asioista, vaan arvoilla, Al Cross sanoo.

Yhdysvaltain talous on palautunut taantumasta, mutta kentucylaisia se ei hymyilytä ennen kuin asiat palautuvat ennalleen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.