Mainos

Kertoi monesti tuntevansa olonsa uhatuksi – Meksikossa murhattiin jälleen journalisti

Meksikossa on jälleen murhattu journalisti.

Maan johtavalle sanomalehdelle Procesolle työskennellyt valokuvaaja Ruben Espinosa löytyi neljän muun kanssa kuolleena varakkaiden asuinalueelta pääkaupunki Mexico Cityssä.

Muut uhrit olivat naisia. Heitä oli pahoinpidelty ennen surmaamista.  

New York Timesin mukaan valokuvaaja oli jo seitsemäs kuluvana vuonna Meksikossa tapettu journalisti. 

Kaupungin syyttäjän mukaan tutkintalinjat ovat avoinna. Yhtenä mahdollisuutena pidetään ryöstöä tai erityisesti naisiin kohdistettua hyökkäystä. 

31-vuotias Espinosa oli erikoistunut yhteiskunnallisten liikkeiden kuvaamiseen itäisessä Veracruzin osavaltiossa. Monet niistä ovat arvostelleet Meksikon valtapuoluetta PRI:tä ja etenkin Veracruzin osavaltion kuvernööriä Javier Duartea.

Espinosa otti Duartesta valokuvan kansijuttuun, jonka otsikko oli "Veracruz, osavaltio ilman lakia".

Espinosa kertoi kesäkuussa useissa haastatteluissa tuntevansa olonsa uhatuksi. Hän sanoi, että häntä on seurattu, valokuvattu ja ahdisteltu kotinsa ulkopuolella. 

Veracruz on Meksikon vaarallisin osavaltio journalisteille, joita on tapettu siellä 17 vuodesta 2000 lähtien

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.