Mainos

Ketjulla tolppaan, polvilleen joka päivä, nöyryytystä – voiko lasta rankaista näin?

Miten lasta voi rangaista, jos tämä toistuvasti rikkoo sääntöjä? Ja missä kulkee sopivan kurinpidon raja?

Viime aikoina julkisuuteen on ponnahtanut useita tapauksia, jossa tätä rajaa on koeteltu ja joissain tapauksissa jopa ylitetty.

Esimerkiksi hieman yli viikko sitten Yhdysvalloissa Ohiossa julkisuuteen nousi tapaus, jossa 12-vuotiaan pojan äiti katsoi, ettäjulkinen nöyryytys on sopiva rangaistus varastelusta.

Poika oli varastanut ostoskeskuksesta puhelimen sekä rannekorun. Rangaistukseksi teostaan äiti pakotti pojan autotien varteen, jossa pojan tuli kantaa mukanaan kylttiä. Kyltissä luki "Tykkään varastella, enkä kunnioita äitiäni tai muita auktoriteetteja." Rangaistusta jatkui useampia päiviä.

Aiemmin maaliskuussa Floridassa puitiin oikeudessa tapausta, jossa 13-vuotiaan pojan isovanhemmat pakottivat tämän polvilleen yhdeksäksi tunniksi päivässä. Pojan piti pitää kädet selkänsä takana ja tuijottaa suoraan eteenpäin. Jos poika liikkui rangaistuksen aikana, tätä lyötiin kepillä. Rangaistuksen aikana poika ei saanut muuta ruokaa kuin yhden proteiinipirtelön aamulla. Syynä rankaisuun oli se, ettei poika ollut tehnyt läksyjään.

Pojan kertoman mukaan rangaistusta jatkui 10 päivän ajan, ennen kuin tämä lopulta karkasi. Isovanhemmat rankaisivat samaan tapaan myös pojan 9-vuotiasta siskoa. Molemmat saivat rangaistuksesta fyysisiä jälkiä kehoonsa, kuten nirhaumia ja rakkuloita.

Oikeuslaitoksen eteen on myös päätynyt tapaus, jossa kambodžalainen isä rankaisi koulusta lintsannutta poikaansa lukitsemalla hänet ketjulla puuhun.

Nöyryytystä jatkui muutamia tunteja, ennen kuin naapurit toivat paikalle lukkosepän, joka vapautti pojan.

Eräs surullisimmin päättyneistä rangaistuksista sattui

Äitipuoli ja isoäiti pakottivat 9-vuotiaan tytön juoksemaan ympäri perheen kotitaloa rangaistuksena, karkkipatukan ottamisesta. Tyttö oli juossut talon ympäri niin kauan, että oli lopulta lysähtänyt maahan. Hän kuoli myöhemmin sairaalassa.

Mikä on sopiva rangaistus lapselle? Mikä ei puolestaan ollenkaan sovi?

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.