Mainos

Kiina eristi kaupungin tappavan keuhkoruton takia

Kiinan viranomaiset ovat eristäneet kokonaisen kaupungin maan luoteisosassa keuhkoruton takia. Viranomaisten mukaan Ziketanin kaupungin asukkaista kaksi on menehtynyt tautiin viikonlopun aikana. Lisäksi ainakin 11 ihmistä on saanut tartunnan.

Terveysministeriön mukaan Ziketanissa on toistaiseksi tarpeeksi ruokaa ja muita tarvikkeita asukkaille. Siitä, kuinka kauan kaupunki joudutaan pitämään eristyksissä, ei ole tietoa.

Qinghain maakunnassa sijaitsevassa kaupungissa on BBC:n mukaan noin 10 000 asukasta, joista useimmat ovat tiibetiläisiä.

Keuhkorutto tarttuu ihmisestä toiseen yskös- ja pisaratartuntana. Tauti voi levitä myös eläimestä ihmiseen. Keuhkorutto on hyvin tarttuva ja johtaa hoitamattomana nopeasti kuolemaan.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.