Mainos

Kiina esti pohjoiskorealaisen tyttöbändin keikan

Kiina esti pohjoiskorealaisen tyttöbändin esiintymisen Yhdysvaltoja vastustavien laulujen ja Korean sotaa ihannoivien kappaleiden vuoksi.   

Pohjoiskorealaisen The Moranbong Bandin oli tarkoitus esiintyä Pekingissä viime viikolla. Kiinan viranomaiset kuitenkin huolestuivat, että esitys voisi provosoida Yhdysvaltoja, kertoo nimetön lähde uutistoimisto Reutersille.   

Moranbong Band on Pohjois-Korean johtajalle Kim Jong-unille tärkeä yhtye, sillä yhtye on osa valtiovallan propagandaa. Yhtyeen jäsenet ovat Kimin itsensä valitsemia.   

Kiinan konsertin oli tarkoitus olla yhtyeen ensimmäinen esiintyminen ulkomailla.   

Kiinan ulkoministeriö on kieltäytynyt kommentoimasta tapausta.   

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.