Mainos

Kiina hiostaa EU:n jättävää Britanniaa 20 miljardin euron ydinvoimahankkeella

Kiina ja Ranska kiittelevät vuolaasti Britannian päätöstä rakentaa yli 20 miljardin euron Hinkley Pointin ydinvoimala. Pääministeri Theresa Mayn kesäinen viivyttely hankepäätöksen kanssa kuitenkin kaivertaa yhä kiinalaisia.

– Toivotaan, että Lontoo lopettaa Kiina-kammonsa ja tekee yhteistyötä Pekingin kanssa, jotta hanke etenee sujuvasti, sanoi Kiinan hallitusta myötäilevä Xinhua-uutistoimisto myönteisen päätöksen jälkeen.

Mayta edeltäneen David Cameronin hallitus oli innokas rakentamaan suhteita Kiinaan ja houkuttelemaan sieltä sijoituksia. Yksi esimerkki tästä on Hinkleyn ydinvoimala.

Euroopan suurin ydinvoimahanke on herättänyt arvostelua Britannian kansallisesta ja infrastruktuuriturvallisuudesta. Siksi May veti heinäkuussa hankkeen pöydälle vain tunteja ennen kuin sopimus piti allekirjoittaa. Kiinan suurlähetystö Lontoossa ärähti ja vihjasi kauppasuhteiden heikkenemisestä.

"Britannian epäilyissä ei järkeä"

– Britannian johtajan (pääministerin) epäilyissä ei ollut järkeä. Jos suunnitelma olisi hylätty, kaikki osapuolet olisivat kärsineet kalliisti. Kiinan ja Britannian väliset suhteet olisi ajautuneet epävarmuuteen, Xinhua puolestaan totesi eilisen päätöksen jälkeen, vaikka Kiinan hallitus on ilmaissut tyytyväisyytensä.

Hinkleyn työmaa on jo käynnistetty. Se on ensimmäinen Britanniaan rakennettava ydinvoimala vuosikymmeniin.

18 miljardin punnan hankkeen rakentaa ja merkittävältä osalta kustantaa ranskalainen ydinvoimayhtiö EDF. Kiinan valtion tukeman China General Nuclear Power Corporationin harteilla on kolmasosa rakennuskustannuksista.

May on vastannut arvosteluun sanomalla, että hallitus voi tarvittaessa estää EDF:ää myymästä enemmistöosuuttaan ennen tai jälkeen voimalan valmistumisen. Hallitus myös laajentaa sääntöjä, joilla kontrolloida ulkomaista omistusta kriittisessä infrastruktuurissa.

EU:sta irtaantuvan Britannian on tarkoitus sulkea viimeistään 2030 lähes kaikki nyt toimivat ydinvoimalansa. Hiilivoimalat aiotaan sulkea 2025.

Hinkleyn arvioidaan valmistuttuaan tuottavan Britannian energiantarpeesta seitsemän prosenttia yli puolen vuosisdan ajan. 

"Britannia tarvitsee investointeja"

– Britannia tarvitsee investointeja infrastruktuuriinsa. Maailmalla on todella vähän ydinvoima-alan toimijoita. Suuri osa niistä jo hakee mahdollisuutta investoida Britanniaan. Vielä ole selvää, keitä he eivät halua toivottaa tervetulleeksi, pois lukien Venäjä, analysoi uutistoimisto Reutersille Simon Taylor Cambridgen yliopistosta.

Kiinalle Hinkley-päätös on mieluisa. Se haluaa rakentaa Britanniaan lisää ydinvoimaa, ja suunnittelee Bradwelliin ydinvoimalaa, joka toimisi kokonaan kiinalaisella teknologialla, noudattaen Britannian turvallisuussäädöksiä.

Myös ranskalainen valtio-omisteinen EDF on mielissään päätöksestä. Ranska on ydinvoimarakentamisen supervalta, ja ydinvoimateollisuus on valtion silmäterä.

– Britannian hallituksen päätös laittaa monet Euroopan maat, jotka eivät oikeastaan ole päättäneet kuinka kattaa pitkän ajan energiatarpeensa, miettimään asiaa uudelleen, EDF:n pääjohtaja Jean-Bertrand Lévy sanoi viitaten ydinvoiman mahdollisuuksiin.

Velkaisa valtionyhtiö EDF

Britannian päätös on EDF:lle kriittinen. Yhtiöllä on lähes 37 miljardia euroa velkaa, eikä Hinkley tuo sille rahaa vielä vuosikausiin. EDF:llä oli myös vaikeuksia löytää hankkeeseen muita rahoituskumppaneita kiinalaisyhtiön lisäksi.

Kaksi kolmannen sukupolven epr-reaktoria voimalaan tuottaa ranskalaisyhtiö Areva. Se on yhtiö, jonka nimi on tuonut kolhuja ranskalaiseen ydinvoimaosaamiseen.

Suomalaisille yhtiö on tuttu. Areva on mukana jo nyt vuosia viivästyneessä Olkiluoto 3 -hankkeessa. Arevan hanke Flamanvillessä Ranskan Normandiassa on sekin kärsinyt viivästyksistä ja rakennuskulujen karkaamisesta käsistä. Ranskan valtion on rahoittanut Areaa jo miljardeille euroilla sen pinnalla pysymiseksi.

Hinkleyn ydinvoimalahanke herättää kritiikkiä myös Ranskassa.

"Tämän vuosisadan ajattelu unohtuu"

– Kun molempien maiden (Ranska ja Britannia) hallitukset ja EDF keskittävät teknistä osaamista ja rahoitusta tähän investointiin, ne vievät kansalaisiltaan ja pieniltä yrityksiltä mahdollisuudet työpaikkoihin ja investointeihin, joita voisi tulla innovaatioista tämän vuosisadan energia-ajattelulla", sanoo EDF:n entinen hallintoneuvoston jäsen Gerard Magnin uutistoimisto Reutersille.

Britannian pahin ydinturma tapahtui Windscalen ydinvoimalassa 1957. Tuolloin syttynyt tulipalo johti reaktorin ytimen sulamiseen. Windscale tunnetaan nykyään nimellä Sellafield. Laitos on kärsinyt pahoista teknisistä ongelmista.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.