Mainos

Kiinaan iski vauvabuumi – kolme miljoonaa vauvaa tulossa

Kiinassa syntyy seuraavan viiden vuoden aikana noin kolme miljoonaa vauvaa vuosittain lisää.

Vauvojen määrä lähtee nyt kasvuun, kun Kiina päätti luopua vain yhden lapsen sallivasta politiikastaan, arvioi maan terveysviranomainen.  

Kiinassa syntyi viime vuonna lähes 17 miljoonaa lasta. Kiina ilmoitti viime kuussa, että perheet voivat hankkia myös toisen lapsen.

Kiinan väestömäärä on tällä hetkellä noin 1,4 miljardia.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.