Mainos

Kiinalaisaktivisti haluaakin pois maasta

Kiinalainen ihmisoikeusaktivisti Chen Guangcheng ilmoittaa haluavansa paeta Kiinasta.

Chen kertoi uutiskanava CNN:lle, että hän pelkää henkensä edestä ja haluaa Kiinasta Yhdysvaltoihin. Hän vetoaa Yhdysvaltain presidenttiin Barack Obamaan avun saamiseksi.

Sokea aktivisti haki viime kuun lopulla turvaa Yhdysvaltain Pekingin-lähetystöstä. Hän kokee kuitenkin amerikkalaisten johtaneen häntä harhaan suostutellessaan hänet lähtemään lähetystöstä kuuden päivän jälkeen.

Chenin mukaan hänelle ei kerrottu, kuinka vaaralliseksi tilanne on muuttunut hänelle ja hänen perheelleen.

Hänen onnistui paeta kotiarestista viime kuussa. Lapsena sokeutunut 40-vuotias Chen on paljastanut Kiinan ihmisoikeusrikkomuksia.

USA: Ei painostusta

Yhdysvallat kiistää, että Cheniä olisi millään tavalla painostettu lähtemään Yhdysvaltain Pekingin-suurlähetystöstä.

Viranomaislähteen mukaan Yhdysvallat on myös valmis auttamaan Cheniä, jos tämä haluaa lähteä maanpakoon.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.