Mainos

Selviääkö lentomysteeri vihdoin? Kiinalaiset saattaneet paikantaa turmapaikan

Kiinalaiset viranomaislähteet kertovat, että kiinalaisen satelliitin ottamissa kuvissa saattaa näkyä kadonneen malesialaiskoneen osia.

CNN kertoo, että kiinalaissatelliitti on havainnut merellä alueen, jonne lentokone on saattanut pudota. Satelliittikuvissa näkyy kiinalaisviranomaisten mukaan kolme kookasta, meressä kelluvaa osaa.

Malesia ja Vietnam ovat lähettäneet paikalle omia lentokoneitaan tutkimaan asiaa, mutta ainakin vietnamilaisten etsinnät ovat olleet toistaiseksi tuloksettomia.  

Osat ovat kooltaan 13 kertaa 18 metriä, 14 kertaa 19 metriä ja suurin niistä on 24 kertaa 22 metriä. Kadonneen matkustajakoneen siipienväli on noin 61 metriä ja kokonaispituus 64 metriä.

Kuvat on otettu jo maaliskuun 9. päivä eli päivä koneen katoamisen jälkeen, mutta ne julkaistiin vasta tänään, kertoo CNN. Osat sijoittuvat Etelä-Kiinan merelle Malesian ja Vietnamin väliin.

Asiantuntijat toiveikkaita

– Osat ovat siellä, missä niiden pitäisikin olla, sanoo entinen ilmailuturvallisuusjohtaja Peter Goelz CNN:lle. Hän suhtautuu skeptisesti tietoihin, joiden mukaan kone olisi tehnyt täyskäännöksen ja palannut kohti Malesiaa.

Myös toinen CNN:n haastattelema asiantuntija pitää kiinalaissatelliitin kuvia lupaavina.

– Mielestäni kappaleiden koko ja kaikki, mitä olemme kuulleet, antavat uskoa siihen, että olemme oikeilla jäljillä, entinen ilmailualan viranomainen sanoo CNN:lle.

Sen sijaan ilmailutoimittaja Clive Irving suhtautuu löytöön vielä epäillen.

– Kappaleiden koko ja muoto eivät yhdisty mihinkään lentokoneen osaan.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun viranomaiset arvelevat löytäneensä koneen osia. Tähän saakka meressä kelluneet osat tai öljyvanat eivät kuitenkaan ole olleet peräisin Malaysia Airlines -yhtiön koneesta.

Kadonneen Boeing 777 -koneen etsinnät ulottuvat nyt jo noin 90 000 neliökilometrin suuruiselle eli suunnilleen Portugalin valtion kokoiselle alueelle. Mukana on useiden valtioiden ilma- ja merivoimia.

Yhdysvaltain viranomaiset kertoivat eilen, etteivät maan satelliitit havainneet mitään jälkeä koneen mahdollisesta räjähdyksestä siihen aikaan kun kone menetti yhteytensä lennonjohtoon. 

Kone katosi lauantain vastaisena yönä mukanaan 239 ihmistä.  Heistä suurin osa on kiinalaisia.  

Etsintöjä on tehostettu 15 avaruusjärjestön satelliittikuvilla, joita ne ovat ottaneet etsintäalueilta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.