Mainos

Kiinan armeija kalistelee merkkipäivänään sapeleita

Kiinassa on juhlistettu maan kansanarmeijan 75-vuotispäivää ylistämällä presidentti Jiang Zeminiä sekä varoittamalla mahdollisuudesta vallata Taiwan asevoimin.

Suurilevikkiset, valtion omistamat lehdet julkaisivat tänään puolustusministeri Chi Haotianin lausunnon, jossa hän sanoi, että Kiina pyrkii rauhanomaiseen yhdistymiseen, mutta ei poissulje voimankäyttöä, jos Taiwan ei siihen suostu.

Lehdet kertoivat myös Chin ylistäneen presidenttiä, mitä pidettiin merkkinä siitä, että Jiangista tulisi aiempien arvioiden mukaisesti armeijan ylipäällikkö, kun kommunistisen puolueen puoluekokous päättää muutoksista maan johdossa kokouksessaan syksyllä.

Asiantuntijoiden mukaan armeijan kenraalit haluavat Jiangin pysyvän ylipäällikkönä, koska se varmistaisi heidän asemansa pysyvyyden ja mahdollisuuden vaikuttaa Kiinan sotilaspolitiikkaan. Jiangin kaudella Kiina on käyttänyt paljon varoja armeijan uudistamiseen.

Taiwan on ollut erillään Kiinasta vuoden 1949 sisällissodasta lähtien, mutta Kiina pitää sitä yhä vain kapinallisena maakuntanaan.

Kiinan mukaan Taiwaniin voitaisiin soveltaa samanlaista yksi maa, kaksi järjestelmää -politiikkaa kuin Hongkongin ja Macaon kohdalla.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.