Mainos

Kiinan asevoimat marssivat Macaoon

Kymmenettuhannet macaolaiset kokoontuivat tänään katujen varsille toivottamaan Kiinan asevoimien, Kansan vapautusarmeijan, joukot Macaoon.

macao

Vanha siirtomaaisäntä Portugali luovutti Macaon hallinnan Kiinalle keskiyöllä, ja sotilaat sijoitettiin Macaoon maiden saavuttaman neuvotteluratkaisun pohjalta.

Macaon palauttamisessa moni asia on ollut toisin kuin brittiläisen siirtokunnan Hongkongin palauttamisessa kaksi vuotta sitten. Kiinalaiset sotilaat ovat yksi näistä asioista.

Hongkongissa Kansan vapautusarmeijan tuloa vastustettiin niin paljon, että sotilaat piti sijoittaa sinne klo 4 aamuyöllä. Macaoon kiinalaiset taas marssivat keskellä päivää ihmisten hurratessa katujen varsilla.

-Olemme tietenkin tyytyväisiä. Olemmehan kaikki kiinalaisia, sanoi kadun varteen kiinalaissotilaita tervehtimään saapunut rouva Chiang.

Rikollisuus huolettaa macaolaisia

Demokratia ja ihmisoikeuskysymykset olivat keskeisiä huolenaiheita hongkongilaisille ennen Hongkongin palauttamista.

Macaossa tavallista kadunmiestä taas huolettaa ennen muuta yleisen turvallisuuden huononeminen. Tämä johtuu Macaon pelikasinoiden ympärille pesiytyneistä kiinalaisista mafiajoukkioista, triadeista, joiden keskinäiset välienselvittelyt ovat johtaneet viime vuosina useisiin murhiin Macaossa.

Macao

Juuri turvallisuutta painotti tänään rouva Sunnie Liu, joka oli mukana vastaanottojuhlallisuuksissa työpaikkaryhmänsä kanssa.

-Odotamme heidän tuloaan. Kansan vapautusarmeijan sijoittaminen tänne on hyvä Macaon rikostilanteen kannalta, hän sanoi. Vaikka rikollisuuden vastainen taistelu ei varsinaisesti kuulukaan asevoimien toimialaan Kiinassa, ihmiset toivovat, että pelkkä sotilaiden läsnäolo pelottaisi triadeja.

-Luulen, että he pysyvät varuskunnissaan ja tulevat esiin vain tarpeen vaatiessa. Kansan vapautusarmeija on vahva, ja se pelottaa rikollisia, Liu arvioi.

Ainoa osapuoli, joka valitti kiinalaisten sotilaiden sijoittamisesta Macaoon oli Portugali. Sen mukaan Kiina rikkoi sotilaiden sijoittamisella maiden välistä sopimusta Macaon palauttamisesta.

Kysymys oli viimeinen, joka saatiin Kiinan ja Portugalin välisissä neuvotteluissa ratkaistuksi, ja Kiina myöntyi lopulta neuvotteluissa siihen, että joukot saapuivat Macaoon vasta vallanvaihtoa seuraavana päivänä.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.