Mainos

Kiinan Hannu Karpo raportoi internetissä

Kiinassa kansalaisjournalismi on alkanut yleistyä kovaa vauhtia.

Esimerkiksi 50-vuotias Liu Yuanxian raportoi miljoonille kiinalaisille internetin kautta etenkin vähempiosaisista ja yhteiskunnan hyljeksimistä ihmisistä.

Hänen videokertomuksensa esimerkiksi köyhästä katusoittajatytöstä tekivät 22-vuotiaasta tytöstä valtakunnan julkkiksen. Sairaista vanhemmistaan yksin huolehtivan työn tuhkimotarina levisi YuoKu sivuston kautta miljoonien tietoisuuteen. Tyttö sai metroaseman mukaan nimen "Xidan Girliksi" ja nyt häneltä pyydetään nimikirjoituksia kaikkialla.

Herran Liun on eräänlainen Kiinan Hannu Karpo. Epätoivoiset ihmiset ottavat häneen yhteyttä suruineen ja murheineen.

- Kiinan perinteinen media ei ehkä huomaa pieniä asioita, joita käsittelen. Internet on tänä päivänä hyvin kehittynyt. Tunnen huolta ihmisistä, jotka ovat vähempiosaisia ja yhteiskunnan hylkimiä. Teen ainoastaan juttuja, jotka eivät kelpaa valtakunnan televisiolle, Liu Yuan Xiang sanoo.

Viranomaiset ovat toistaiseksi antaneet harrastajareportterin toimia rauhassa. Mutta raja voi kulkea hyvin lähellä. Ja sen ylittäminen tietää pitkää vankilatuomiota.

Katso Petri Sarasteen juttu Pekingistä (Kymmenen uutiset 19.3.2010)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.