Mainos

5000 euroa/kk –Kiinan luksustuotevero synnytti uuden ammattikunnan

Kiinan kaupunkien ostoskaduilla on kalliita merkkiputiikkeja vieri vieressä. Liikkeissä ei kuitenkaan kassajonoa pääse syntymään, sillä kiinalaiset ostavat kaksi kolmasosaa merkkituotteistaan ulkomailta.  

Varsinkin käsilaukkuja, kelloja ja kosmetiikkaa ostetaan muualta ja syy tähän on hallituksen säätämä luksustuotevero. Kyseisen veron vuoksi samat tuotteet maksavat Kiinassa 30-40 prosenttia enemmän kuin esimerkiksi Euroopassa.

Tällä hetkellä kiinalaiset ostavat jo kolmasosan kaikista maailman luksustuotteista, ja määrät ovat yhä kasvussa. Kaikilla suurilla kansainvälisillä muotifirmoilla Chanelista Pradaan ja Gucciin on Kiinassa useita, jopa kymmeniä liikkeitä, mutta niissä käydään lähinnä katselemassa ja sovittelemassa.

Kun halutut tuotteet on valittu, ne hankitaan ulkomailta parempaan hintaan. Osa kiinalaisista matkustelee ja ostaa itse merkkituotteensa, mutta suuren osan kiinalaisista on edelleen vaikeaa saada viisumeita ja päästä ulkomaille.

Monilla ei myöskään ole aikaa matkustaa. Tähän markkinarakoon ovat sitten asettuneet niin sanotut haiwai daigout, eräänlaiset personal shopperit, jotka ostavat tavaraa ulkomailta.

He voivat päästä jopa yli viiden tuhannen euron kuukausiansioihin tekemällä töitä vain pari tuntia viikossa.

Daigout ovat usein ulkomailla asuvia kiinalaisia opiskelijoita. He löytävät asiakkaansa pääosin netin kautta, ostavat tavaraa tilausten mukaan ja kuukauden parin välein tuovat itse tavaraa Kiinaan.

Periaatteessa luksustuotteiden tuominen muuhun kuin omaan käyttöön on laitonta, mutta tähän asti siihen on suhtauduttu aika suurpiirteisesti.  Kiinassa ei myöskään ole määritelty mitään rajaa siitä, kuinka paljon luksustuotteita saa ulkomailta tuoda ilman tullimaksuja.

Nyt tähän veronkiertoon ollaan kuitenkin puuttumassa, ja hallitus on uhannut alkaa kohdella personal shoppereita salakuljettajina.

Tämän vuoden alkuun saakka kiinalaiset ovat myös voineet tilata netistä suoratilauksena melkein mitä tahansa tuotteita ulkomailta, mutta nyt sekään ei enää onnistu noin vain. Nykyään ulkomailta tuotteita tilaavan asiakkaan on toimitettava kaupan yhteydessä kopio henkilöllisyystodistuksestaan, jotta ulkomaankauppaa voidaan valvoa tarkemmin. Valmisteilla on myös säädös, joka määrittelee tarkat rajat ulkomaanmatkoilta tuotavalle tavaralle.  

Mauton uusrikasjuntti on out

Presidentti Xin korruptionvastainen kampanja on hillinnyt viime aikoina hieman luksustuotteiden kauppaa. Ennen oli hyvin tavallista lahjoa virkamiehiä vaikkapa Chanelin lompakolla tai Diorin huivilla, mutta nyt tällaisia kalliita lahjoja ei enää katsota hyvällä. Viime vuosina Kiinassa on myös puhuttu paljon uusrikkaiden junttimaisesta ja tyylittömästä pukeutumisesta - ja tiettyjen merkkien palvonnasta.

Nykyään kukaan ei halua leimautua mauttomaksi uusrikkaaksi, ja ostokset kohdistuvat hillitympiin tuotteisiin. Nyt kiinalaiset haluavat vähemmän blingiä sekä vähemmän näkyviä tuotemerkkejä.

Tästä siirtymästä huolimatta luksustuotekauppa voi hyvin. Nyt vaan lahjotaan virkamiehiä vähemmän näkyvästi ja pukeudutaan vaatteisiin, joista logo ei loista metrien päähän.

On arvioitu, että jo lähivuosina maailman kaikista luksustuotteista puolet menee Kiinaan. Puhutaan siis valtavista rahasummista, jotka Kiinan hallitukselta menevät sivu suun, mikäli verotus pysyy niin korkeana, että tuotteet ostetaan jatkossakin ulkomailta.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.