Mainos

Kiinan uhittelu ei auttanut - rauhan Nobel toisinajattelija Liulle

Nobelin rauhanpalkinnon saa kiinalainen toisinajattelija Liu Xiaobo. Hän istuu parhaillaan vankilassa. Jouluna 2009 hänet tuomittiin yhdentoista vuoden vankeusrangaistukseen Kiinan kommunistisen puolueen ja valtion vastaisesta toiminnasta.

Nobel-komitea palkitsi Liun pitkästä ja rauhanomaisesta taistelusta perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien puolesta. Liu on taistellut ihmisoikeuksien puolesta yli 20 vuotta. Komitea pitää häntä symbolina ihmisoikeuksien puolesta Kiinassa.

Kiinan hallitus varoitti jo ennakkoon, että Norjan ja Kiinan suhteet tulevat kärsimään, mikäli palkinto myönnetään Liulle. Kiinan ulkoministeriön mukaan rauhanpalkinnon myöntäminen Liulle ei edistäisi rauhaa ja rikkoisi näin palkinnon perustajan periaatteita vastaan.

Rauhanpalkinnon myöntämistä Liulle on aikaisemmin ehdottanut muun muassa Tsekin entinen presidentti Vaclav Havel.

(MTV3 - Reuters)

Norjan Nobel-komitea julkistaa rauhanpalkinnon saajan:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.