Mainos

Kiinan väkiluku hidastumaan päin

Kiinan väestöpoliittisena tavoitteena on ollut väkiluvun nollakasvu vuonna 2000. Siihen ei ole tosin vielä päästy, mutta väestönkasvu on kuitenkin hidastumassa.

Kiinan väkiluku on kasvanut viime vuonna lähes 11 miljoonaa. Kiinan tilastokeskuksen mukaan kiinalaisia oli vuodenvaihteessa 1,26 miljardia.

Kiinan väestönkasvu on hidastumaan päin, viime vuonna kasvua oli selvästi alle prosentti. Keskimääräisen perheen koko Kiinassa on 3,6 henkeä. Suurin osa kiinalaisista eli seitsemisen kymmentä prosenttia asuu maaseudulla.

Tiukkaa yhden lapsen politiikkaa noudattavan Kiinan väkiluku ylitti miljardin rajan jo vuonna 1981.

Kiinan väkiluku kasvoi nopeasti

1950-luvulla kiinalaisia oli vielä 583 miljoonaa. Väestön nopean kasvun taltuttamiseksi 1970-luvun alussa abortit, kierukat ja sterilisaatiot tulivat Kiinassa ilmaisiksi.

Saman vuosikymmen loppuvuosina tuli voimaan ns. yksilapsikampanja, jossa erityisesti kaupunkilaisperheiden tuli tyytyä yhteen lapseen. Vastineeksi Kiinan hallitus lupasi perheille mm. rahaa, koulutusta ja asunnon. Ylimääräisten lasten tekijät saivat sakkoja ja palkanalennuksia. Tämän seurauksena tyttöjä abortoidaan niin, että poikia syntyy 119 sataa tyttöä kohti.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.