Mainos

Kirkon katon läpi rysähtänyt nuorukainen: Olen pahoillani

23-vuotias sairaalassa makaava automekaanikko on pahoillaan kirkon turmelemisesta.

Kuva: EPA

Nuorukainen täräytti Skodallaan läpi kirkon katosta maanantaina Saksin osavaltiossa Saksassa.

Mies oli ilmeisesti ajanut kovalla vauhdilla kirkon lähistöllä kiemurtelevaa tietä. Auto suistui tieltä, otti vauhtia penkasta ja syöksyi uskomattomalla tavalla seitsemän metrin korkeuteen ja läpi kirkon katosta.

Kuva: EPA

Kuljettaja selvisi käsittämättömästä onnettomuudesta murtuneilla jaloilla ja mustelmilla.

Saksalaislehti Bild kertoo, että nyt hän pystyy jo nauramaan tapahtuneelle. Myös kirkon pastoriAndreas Voegler näkee asiassa jo huvittaviakin puolia. Voegler vieraili sairaalassa ja kertoi nuorukaiselle olevansa sen kirkon pastori, jossa "kävit visiitillä".

Kirkonmiehen mukaan kuljettaja hymyili ja kertoi olevansa tapahtuneesta pahoillaan.

- Hänen äitinsä oli myös sairaalassa ja piti häntä kädestä, pastori kertoi Bildissä.

Kuva: EPA

Onnettomuudella olisi voinut olla todella tuhoisat seuraukset. Saksalainen menetti 200-hevosvoimaisen Skodansa hallinnan ja lensi 35 metrin matkan käyden jopa 11 metrin korkeudessa. Automekaanikko oli saanut auton lainaksi työpaikaltaan Skodalta .

Poliisilla ei edelleenkään ole selvyyttä, kuinka kovaa nuorukainen oli ajanut. Alkoholi- ja huumausainetestien tulokset saapuvat ensi viikolla.

Kirkon katon vauriot ovat arviolta ainakin 70 000 euron luokkaa. Ilmeisesti vahingot maksetaan mekaanikon työpaikan Skodan vakuutuksista.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.