Mainos

Tutkimus: Kiusatut lapset muita alttiimpia ylipainolle aikuisena

Kiusatuilla lapsilla on muita suurempi riski tulla aikuisina ylipainoisiksi, kertoo brittitutkimus.

Kiusaaminen voi nostaa myös riskiä sairastua esimerkiksi sydäntautiin tai diabetekseen.  

Lapsena kiusatuista naisista yli neljäsosa oli ylipainoisia 45-vuotiaina. Naisista, joita ei koskaan ollut kiusattu, vastaava osuus oli 19 prosenttia.  

Tutkimuksessa tarkkailtiin yli 7000 vuonna 1958 syntynyttä ihmistä.  
  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.