Mainos

Klu Klux Klan ja vastaprotestoijat ottivat yhteen – kolmea puukotettiin

Yhdysvalloissa Klu Klux Klanin ja vastaprotestoijien mielenosoitukset puhkesivat väkivaltaisiksi Anaheimissa. Viranomaisten mukaan viisi ihmistä loukkaantui ja 13 pidätettiin väkivaltaisuuksien seurauksena, kertoo CNN.

Poliisin edustajien mukaan KKK oli ollut järjestämässä mielenosoitusmarssia Pearson Parkissa. Joukko vastamielenosoittajia oli ollut odottamassa Klaanin jäseniä ja hyökännyt heidän kimppuunsa näiden saavuttua paikalle.

Ilman kaapuja esiintyneiden KKK:n jäsenten ja noin 30 vastamielenosoittajien välille puhkesi useita tappeluilta.

Poliisin mukaan kolme vastamielenosoittajaa sai haavoja teräaseista. Yhtä oli puukotettu veitsellä, yhtä koristeellisen lippusalon kärjellä ja yhtä esineellä, jota poliisi ei kuvaillut.

Lippusalolla haavoitettu henkilö vietiin sairaalaan kriittisessä tilassa, kahden muun tila oli vakaa.

Poliisi todisti yhden KKK:n jäsenen joutuneen kahden vastamielenosoittajan – naisen ja miehen – potkimaksi ja tallomaksi. Myös toinen klaanilainen kertoi poliisille joutuneensa potkituksi ja epäili murtaneensa kylkiluita. Loukkaantuneista toinen ei tarvinnut sairaalahoitoa, toinen toimitettiin sairaalaan vakaassa tilassa.

Poliisi pidätti seitsemän vastamielenosoittajaa, kuusi miestä ja yhden naisen sekä kuusi Ku Klux Klanin jäsentä, joista yksi oli nainen.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.