Mainos

Kohu hevosenlihasta: Oikeus ei löytänyt näyttöä väärennöksistä

Britanniassa on päättynyt oikeudenkäynti, joka koski parin vuoden takaista hevosenlihakohua. Syytetyt saivat tuomiot, mutta eivät hevosenlihaskandaalista.

Lontoolainen oikeusistuin antoi tänään tuomionsa lihaskandaaliin liittyvässä oikeudenkäynnissä. Länsi-Yorkshiressa sijaitsevan teurastamon epäiltiin vastaanottaneen ainakin 17 eläintä muun muassa ilman tarvittavia tietoja alkuperästä. Teurastamo ei ole osannut kertoa mitä tapahtui 55 muulle eläimen ruholle. Omistajan mukaan 17 ruhoa myytiin italialaisille ravintoloille.

65-vuotias teurastamon omistaja Peter Boddy tuomittiin yli 8 000 punnan eli yli 11 000 euron sakkoihin. Toinen syytetty teurastamon johtaja David Moss sai kahden vuoden ja neljän kuukauden mittaisen ehdollisen vankeusrangaistuksen laskujen väärentämisestä.

Oikeus ei kyennyt todistamaan, että miehet olisivat myyneet hevosenlihaa naudanlihana jälleenmyyjille. Teurastamon omistaja myönsi epäonnistumisensa EU:n elintarvikkeiden jäljitystä koskevissa vaatimuksissa. Johtaja puolestaan myönsi väärentäneensä laskuja, jotka koskivat myytyjen hevosten määrää.

Oikeudenkäynti alkaa myös Hollannissa

Hollannissa alkaa tänään lihakohua koskeva oikeudenkäynti. Syytettynä olevan miehen epäillään välittäneen 300 tonnia hevosenlihaa eurooppalaisille yrityksille, jotka luulivat sitä naudanlihaksi.

Syytetty kiistää tarkoituksellisen hevosenlihan välittämisen. Hänen mukaansa varastossa tapahtunut sekaannus johti siihen, että hevosenlihaa myytiin naudanlihana.

Eurooppaa ravisteli vuonna 2013 hevosenlihakohu, kun DNA-testeillä selvisi että monet naudanlihaa nimellisesti sisältäneet lähinnä einestuotteet sisälsivätkin hevosenlihaa. Eri puolilla Eurooppaa kaikkiaan 50 000 tonnia elintarvikkeita vedettiin markkinoilta kohun seurauksena.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.