Mainos

Kohueläintarha lopetti leijonaperheen uuden tulokkaan tieltä

Terveen kirahvin viime kuussa lopettanut kööpenhaminalaiseläintarha on lopettanut lisää eläimiään.

Eläintarhan tiedottajan mukaan toissapäivänä lopetettiin neljä leijonaa, jotta eläintarhaan voitaisiin ottaa uusi nuori urosleijona.

Kaksi lopetetuista on nuoria leijonia, jotka eivät eläintarhan mukaan olisi pärjänneet omillaan ja jotka uusi urosleijona olisi todennäköiseksi tappanut. Kaksi muuta olivat puolestaan nuorten leijonien iäkkäät vanhemmat.

Kööpenhaminalaiseläintarha kertoo, että se oli yrittänyt saada sijoitettua nelikon muualla tuloksetta.

Uusi 3-vuotias urosleijona sijoitetaan samaan laumaan kahden 18 kuukautta vanhan naaraan kanssa, kertoo uutiskanava CNN.

- Jouduimme lopettamaan kaksi vanhaa leijonaa ja heidän jälkeläistään eläinten luonnollisen lajikäyttäytymisen ja hierarkian vuoksi, toteaa eläintarha julkilausumassaan.

Helmikuussa nousi kansainvälinen kohu, kun samainen eläintarha lopetti terveen Marius-kirahvin. Eläintarhan mukaan kirahvi lopetettiin, koska haluttiin välttää kirahvien sisäsiittoisuus. Marius ei myöskään tullut toimeen tarhan muiden kirahvien kanssa.

Mariuksen pelastamiseksi perustettiin useita verkkoadresseja eri sivustoille.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.