Mainos

Kolme kuoli kouluammuskelussa USA:ssa

Kolme ihmistä kuoli ja kolme haavoittui ampumavälikohtauksessa Virginian osavaltiossa Yhdysvalloissa myöhään eilen illalla Suomen aikaa.

Välikohtaus tapahtui pienessä Grundyn lakiopistossa Roanoken kaupungin länsipuolella. Uhrien joukossa oli yksi koulun oppilas ja kaksi henkilökunnan jäsentä, joista toinen oli koulun dekaani. Haavoittuneet olivat illalla kriittisessä tilassa.

Koulun henkilökunnan mukaan ampuja on noin 40-vuotias nigerialainen, joka ei menestynyt opinnoissaan edellisvuonna. Hän sai kuitenkin palata kouluun tänä vuonna. Ampuja on poliisin huostassa. Aseenaan hän käytti 38-kaliiberin puoliautomaattista käsiasetta. Tietotoimistojen mukaan ampuja saattoi kärsiä mielenterveysongelmista.

Opisto oli avattu vasta vuonna 1997 ja siinä on vain 170 oppilasta.

Edellisessä amerikkalaisessa koulussa tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa maanantaina New Yorkissa haavoittui kaksi lukiolaista.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.