Mainos

Kolme kuuromykkää naista murhattiin julmasti Haitissa

Haitissa kolme kuuromykkää naista murhattiin julmasti heidän ollessa matkalla kotikyläänsä Levequeen.

Jesula Gelin, Vanessa Previl ja Monique Vincent viettivät päivän maan pääkaupungissa. He lähtivät 30 kilometrin kotimatkalle jalan, sillä paikallisen sillan romahdettua bussiliikenne oli poikki.

Naisten ruumiit löydettiin seuraavana aamuna matkan varrella olleesta ojasta. Heitä oli hakattu, puukotettu ja poltettu.

Naisten omaiset kertoivat, että naisten kielet oli leikattu. Omaiset kävivät tunnistamassa ruumiit.

Kahden naisen omaiset ja ystävät uskovat, että naiset joutuivat uhreiksi kuuromykkyytensä vuoksi.

Haitissa invalidit joutuvat usein eristetyiksi. Invalidit kohtaavat pahimmillaan julmaa väkivaltaa. Erityisesti invalidit naiset ja lapset ovat heikossa asemassa.

Valtion painostaessa poliisi on pidättänyt kolme ihmistä. Pidätetyt kuuluvat samaan perheeseen. Tutkijat kertovat kahden naisen ja yhden miehen olevan poliisin hallussa. Kahta miestä, joita pidetään murhan pääepäiltyinä etsitään edelleen.

Murhaajien kerrotaan sanoneen, että he pelkäsivät naisten kuuromykkyyden johtuvan kirouksesta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.