Mainos

Kolme miestä pakeni kalifornialaisesta vankilasta – ensimmäinen pako vuosikymmeniin

Yhdysvaltojen Kaliforniassa kolme vankia on karannut viikonloppuna vankilasta ja ovat yhä pakomatkalla. Paosta ovat kertoneet useat yhdysvaltalaismediat ja muun muassa The Guardian.

Vangit nähtiin viimeksi Kalifornian Santa Anassa sijaitsevassa vankilassa perjantaina aamu viiden aikaan. Pako huomattiin vasta perjantaina illalla.

Orangen piirikunnan sheriffin tiedottaja, luutnantti Jeff Hallock kertoo, että pako on ensimmäinen 20 vuoteen kyseisestä vankilasta.

Hän kertoo, että kolmikko käytti jonkinlaisia työkaluja, joilla leikkasivat teräskalterit rikki. Sitten kolmikko liikkui tunneleissa ja kiipesi vankilan katolle. Siellä miehet kiipesivät vapauteen itsetehtyjen köysien avulla. Vielä ei ole tiedossa saivatko vangit apua vankilan ulkopuolelta.

Hallockin mukaan miehet ovat kaikki vaarallisia. Miehet istuvat tällä hetkellä vankilasta murhista ja pahoinpitelyistä. FBI on jo luvannut 20 000 dollarin palkkion vihjeistä, jotka johtavat miesten kiinni jäämiseen.

– Uskomme, että tämä oli monimutkainen, hyvin mietitty suunnitelma, jota on pohdittu viikkojen ja kuukausien ajan, Orangen piirikunnan toinen tiedottaja Carrie Braun toteaa LA Times -lehdelle.

Vartijat huomasivat vankien puuttumisen iltalaskennan aikana. Vankien laskenta tehdään kahdesti päivässä.

Pakomatkalla on 20-vuotias Jonathan Tieu, joka on istunut vankilassa vuodesta 2013 asti murhasta, murhan yrityksestä ja ammuskelusta. Hänellä uskotaan olevan jengikytköksiä.

Toinen karanneista on Iranista kotoisin oleva 37-vuotias Hossein Nayeri. Hänet saatiin kiinni Euroopassa vuonna 2014, jonka jälkeen hänet siirrettiin Yhdysvaltoihin. Hän on saanut tuomion kidnappauksista, kidutuksista ja muun muassa varkauksista. Hän kidnappasi kolmen muun kanssa marijuanan jakelukeskuksen omistaneen miehen vuonna 2012. Viranomaisten mukaan miehet katkaisivat kidnappauksen aikana uhrinsa peniksen.

Kolmas paenneista miehistä on 43-vuotias Bac Duong, joka istui vankilassa murhan yrityksestä, ammuskeluista ynnä muista rikoksista. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.