Mainos

Kölnissä hyökätty ulkomaalaistaustaisten kimppuun

Saksassa muukalaisvastaisuus on voimistunut Kölnin ahdistelutapausten jälkeen.

Kölnin poliisin mukaan kaupungissa on pahoinpidelty useita ulkomaalaistaustaisia ihmisiä.

Nordrhein-Westfalenin osavaltion sisäministeri Ralf Jäger varoitti leimaamasta tiettyjä ryhmiä seksuaalirikollisiksi.

– Se ei ole vain väärin, vaan vaarallista, hän lisäsi.  

Saksan oikeusministeri Heiko Maas puolestaan sanoi jo aiemmin, että pakolaisia nyt internetissä tai Kölnin kaduilla vainoavat ovat ilmeisesti vain odottaneet Kölnin kaltaisia tapahtumia. 

– Nyt he käyttävät (näitä hyökkäyksiä) häikäilemättömästi hyväksi, Maas sanoi.

Poliisi on saanut jo yli 500 ilmoitusta uudenvuodenaaton tapahtumista. Noin 40 prosenttia niistä koskee seksuaalista ahdistelua. Valtaosa epäillyistä on pohjoisafrikkalaisia turvapaikanhakijoita tai laittomasti Saksassa oleskelevia.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.