Mainos

Kolumbian armeija surmasi kapinallisjohtajan

Kolumbian armeija kertoo surmanneensa Farc-kapinallisten korkea-arvoisen johtohahmon ilmaiskussa. Sissijohtaja, joka tunnettiin nimellä Mono Jojoy, surmattiin varhain tänä aamuna.

Armeijan hyökkäyksessä kuoli Jojyn lisäksi noin 20 kapinallista, Kolumbian puolustusministeriöstä kerrotaan.

Jojoy johti järjestön sotilaallisia operaatioita.

Yhdysvallat on luvannut yli viiden miljoonan dollarin palkkion vihjeistä, joilla Farc-johtaja saataisiin pidätettyä. Yhdysvaltojen mukaan Jojoyn asema järjestön pyörittämässä huumekaupassa on ollut keskeinen.

Farc-sissit on Kolumbian vanhin ja väkivaltaisin kapinallisjärjestö. Farcin vaikutusvalta Kolumbiassa on viime vuosina kuitenkin heikentynyt. Kolumbia on surmannut useita järjestön johtajia ja ajanut kapinalliset kaukaisille viidakko- ja vuoristoalueille.

Kolumbian presidentti Juan Manuel Santos kommentoi, että johtajan kuolema on kapinallisryhmälle pahin isku ikinä.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.