Mainos

Kolumbian sissit tappoivat 15

Kolumbiassa vasemmistosissien ohjusiskussa on ainakin 15 ihmistä saanut surmansa viikonlopun aikana.

Hallitusta vastustavat sissit iskivät pieneen vuoristokylään maan luoteisosassa. Maan armeijan edustajan mukaan kuolleista kahdeksan oli poliiseja ja seitsemän siviilejä. Iskussa tuhoutui lisäksi kymmeniärakennuksia.

Armeijan edustaja ei täsmentänyt, mikä sissiliikkeistä oli teon takana. Farc-sissijärjestö, joka on ryhmittymistä suurin, on kuitenkin aikaisemmin tehnyt vastaavanlaisia iskuja.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.