Mainos

KOMMENTTI: Puhemaraton ennennäkemättömässä talouspaineessa

Vladimir Putinin vuotuinen puhemaraton ajoittuu lähes ennenäkemättömän paineen keskelle.

Ukrainan kriisi ei osoita juuri mitään lievenemisen merkkejä, Yhdysvallat koventaa yhä talouspakotteita, aiemmin läheiset talouskumppanit kuten Saksa ottavat selkeästi etäisyyttä ja nyt omat sisämarkkinatkin ovat myllerryksen tilassa. Miten Putin onnistuu vakuuttamaan yleisönsä?

Voi olla, että tämän päivän puheessa haetaan jo jonkinlaista liennytystä, sillä paljon muita apukeinoja Venäjän talouden kaaostilaan ei juuri nyt ole. 

Odotukset ovat ainakin positiiviset – rupla on jo ehtinyt hieman vahvistua lehdistötapaamisen alla.

Tämä tiedotustilaisuus poikkeaa aiemmista siinä, että nyt viestiä tuskin suunnataan enempää äänestäjille kuin ulkovalloillekaan - pääkohderyhmä ovat sijoittajat ja talouselämä. Nyt ei ole järkeä syventää ahdinkoa ulkopoliittisella uholla. Tässä tilanteessa kenen tahansa valtionpäämiehen pääprioriteetti pitäisi olla oman valuutan vakauttaminen.

Putinin täytyy onnistua vakuuttamaan pääomat ja osakemarkkinat siitä että Venäjä on edelleen turvallinen paikka toimia. Se on vaikeaa ilman ulkopoliittisia uhrauksia, koska paniikki kohottelee jo selvästi päätään. Keinovalikoima on rajallinen, pääongelmaa eli öljyn hintaa on vaikea kikkailla paremmaksi.

Sen sijaan pakotteille olisi mahdollista tehdä jotain. Kansainvälinen yhteisö – ja kansainväliset markkinat sen mukana – odottavat, että Venäjä pyrkisi aktiivisesti helpottamaan Ukrainan kriisiä ja sitä myötä palaamaan täysivaltaiseksi kansainvälisen kaupan osapuoleksi.

Täysimittainen talouskriisi vyöryi Putinin ylle selvästi yllättäen. Hän osasi odottaa lännen kovia reaktioita ja kenties sisäpoliittista kuohuntaa, mutta öljyn hinnan lasku ja ruplan vapaapudotus ovat tulleet puun takaa. Inflaatio on kasvanut, ulkomaisilla valuuttalainoilla lainoitettuja venäläisyhtiöitä uhkaa konkurssi, suuret hankkeet ovat jäissä koska pankkijärjestelmä on sekaisin.

Koko systeemi sakkaa. Kaikkiaan tämä kriisin aikana Venäjän valtio on jo joutunut jo käyttämään ison viipaleen öljytuotoilla tehdyistä puskurirahastoistaan. Rahaa on vielä takataskussa, muttei loputtomiin.

Putinilla on epäilemättä kova halu sysätä koko ongelman syy yksiselitteisesti ja kovasanaisesti Yhdysvaltojen niskoille. Silti voi olla, että tämän päivän puheessa haetaan jo jonkinlaista liennytystä, sillä paljon muita apukeinoja Venäjän talouden kaaostilaan ei juuri nyt ole.

MTV Uutiset näyttää Putinin puheen suorana nettisivuillaan. Lisäksi toimittaja Mirja Sipinen kääntää tapahtumat suomeksi jutun liveseuranta-tekstiosiossa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.