Mainos

Kommentti: Syyriaan rauhan tuova on Nobel-palkintonsa ansainnut

Venäjä vahvistaa läsnäoloaan Syyriassa samaan aikaan kun Yhdysvaltojen tavoitteet kärsivät takaiskuja. Moskovan tukema Syyrian presidentti Bashar al-Assad on yhä vallassa Washingtonin, monen läntisen ja arabimaan sekä Turkin pyrkimyksistä huolimatta. Myöskään Yhdysvaltojen antama sotilaskoulutus- ja aseapu oppositiolle ei ole tuottanut toivottuja tuloksia.

Viimeisin takaisku Yhdysvalloille oli tieto, että sen tukema aseellinen NSF-ryhmittymä on luovuttanut aseitaan Al-Nusran rintamalle. Al-Nusra on osa al-Qaidaa, Washingtonin päävihollista islamistiterroristien joukossa. NSF antoi al-Nusralle ammuksiaan ja kuusi avolava-autoaan vastineena vapaalle kululle al-Nusran toiminta-alueella.

Yhdysvalloilla on puolen miljardin dollarin ohjelma, jolla se haluaa kouluttaa Basharia vastustavasta maltillisesta oppositiosta 5 400 NSF-taistelijaa vuodessa kolmen vuoden aikana.

Ohjelman toteutus on kivinen. Opposition riveistä on ollut vaikea löytää yhdysvaltalaisten taustaselvitysten läpäisemiä miehiä. Äskettäin yhdysvaltalaiskenraali joutui myöntämään, että Syyriassa taistelee tällä hetkellä "neljä tai viisi" maan kouluttamaa miestä.    

Ennen kenraalin kommenttia 54 koulutetun miehen kimppuun oli hyökännyt Al-Nusra, eikä ole tietoa, kuinka heille kävi. Noin 70 taistelijan ryhmän huhutaan aivan äskettäin joko loikanneen tai luovuttuaneen aseensa viholliselle.  

NSF on osa Syyrian vapautusarmeijaa FSA:ta. Lännen jo konfliktin alkupuolella tukema FSA, mahtipontiselta kuulostavasta nimestään huolimatta, on kutistunut keskenään riitelevien ryhmittymien resupekkajoukoksi. FSA onkin syyttänyt länttä petetyistä aselupauksista. Niinpä shiialaiseksi usein luettavaan alaviittivähemmistöön kuuluvaa Basharia vastaan taistelevat nyt tehokkaammin muut ryhmittymät, kuten sunni-islamistit. 

Oppositio kirjava joukko

Bashar al-Assadin vastainen oppositio, muu kuin äärijärjestö Isis, on päätä huimaavan sekalainen joukko. Siihen kuuluu niin poliittisia kuin aseistautuneita ryhmiä, joilla on erilaisia poliittisia, ideologisia ja uskonnollisia taustoja. 

Keskeisin niistä on Syyrian kansallinen liittouma SNC. Sen varjon alla on useita kansallismielisiä, maallisia tai islamistisia ryhmiä ja henkilöitä. SNC:tä tukevat "Syyrian kansan hyväksyttynä edustajana" Persianlahdet valtiot, Yhdysvallat, Ranska Turkki, yli sata muuta maata ja osin varauksin Arabiliitto.

SNC:n alla olevista ryhmistä vaikutusvaltainen on Syyrian kansallinen neuvosto. Tämä lännen liian islamistisena pitämä neuvosto toimi konfliktin alkupuolella opposition merkittävimpänä järjestönä, kunnes SNC syrjäytti sen. SNC ja neuvosto ovat olleet riidoissa keskenään, mutta ainakin yrittivät paikkailla suhteitaan kuluneena kesänä.

Yksi suurempi ryhmittymä on kansallinen koordinaatiokomitea NCC. Se koostuu etupäässä vasemmistolaisista ja maallisista ryhmistä, puolueista ja yksittäisistä toimijoista. Osa oppositiosta pitää sitä kuitenkin liian pehmeänä, NCC on ollut muun muassa valmis neuvottelemaan Basharin kanssa tietyin ehdoin.

Kurdit, islamistit, kristityt

Pohjois-Syyriassa kurdit ovat muodostaneet Rojava-nimisen alueen, jota he hallitsevat. Kurdeilla on Syyriassa muun muassa Demokraattisen yhtenäisyyden puolue PYD. Sillä on yhteys Turkissa toimivaan Kurdistanin työväenpuolueeseen PKK:hon. PKK puolestaan on niin EU:n, Turkin kuin Yhdysvaltojen terroristilistalla.

Kurdien kansallisella neuvostolla puolestaan on hyvät suhteet irakilaiseen kurdijohtajaan Massoud Barzaniin. Neuvoston suhteet opposition kattojärjestö SNC:hen eivät ole olleet parhaat mahdolliset.

Mainittakoon Basharia vastustavista tunnetuimmista ryhmistä vielä Muslimiveljeskunta. Lisäksi esimerkiksi turkmeeneilla ja kristityillä on omia ryhmittymiään, osa niistä aseellisia.

Islamistisia järjestöjä on useita, kuten alussa mainittu al-Nusra, Hizb ut-tahrir ja Islamilainen rintama.  

Vanhoja kaatuu, uusia nousee

Jos Syyrian opposition hahmottaminen tuntuu työläältä, sitä se onkin. Osa yllä mainituista ryhmistä tekee keskenään poliittista ja/tai sotilaallista yhteistyötä. Niiden keskinäiset suhteet vaihtelevat konfliktin kulun ja ulkopuolisten tukijoiden poliittisten laskemien mukaan. Uusia ryhmiä on syntynyt, vanhoja kaatunut.

Syyria onkin monen uskonnollisen, etnisen ja ideologisen yhteisön, puolueen ja ryhmittymän kokonaisuus, johon monella ulkovallalla on suuri halua puuttua. Voikin hyvin kuvitella, kuinka vaikeaa yhteistyö on nyt, ja myös niissä tapauksissa, jos tai kun Bashar syrjäytetään, siirtyy syrjään, tai pysyy vallassa esimerkiksi siirtymäkauden ajan.

Joka tuo Syyriaan rauhan, hän on Nobel-palkintonsa taatusti ansainnut.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.