Mainos

Korealaisen turmakoneen lentäjä elossa

Yksi eilen Etelä-Korean vuoristossa pudoneen lentokoneen lentäjistä on säilynyt turmassa hengissä. Myös koneen musta laatikko on löytynyt.

Yksi eilen Etelä-Koreassa pudonneen kiinalaisen matkustajakoneen lentäjistä on säilynyt hengissä.

Lentäjä ei ole vielä kommentoinut onnettomuutta. Lentäjä on sanonut puhuvansa ensin Kiinan lähetystön virkailijoille ennen virallisen kommentin antamista.

Etelä-Korealaisen televisiokanavan mukaan ainakin yksi koneen mustista laatikoista on löytynyt. Onnettomuuden uhrien määrä on noussut 119:ään, kun yksi loukkaantuneista menehtyi sairaalassa.

Eloonjääneitä on tällä hetkellä 38. Yhdeksän ihmistä on edelleen kateissa. Onnettomuuskone oli matkalla Pekingistä Busaniin, kun se syöksyi kaatosateessa vuorenrinteeseen.

(MTV3-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.