Mainos

Korean kahtiajaon erottamat perheet saavat taas tavata

Etelä-Korea ja Pohjois-Korea ovat sopineet niemimaan kahtiajaon erottamien perheiden tapaamisten jatkamisesta.

Tapaamiset järjestetään syys-lokakuussa Pohjois-Koreassa. Kumpikin maa valitsee sata ihmistä, minkä jälkeen heidän sukulaisensa etsitään rajan takaa.

Kymmenettuhannet perheet hajosivat 1950-luvulla käydyn Korean sodan jälkeen. Monet ikääntyneet korealaiset eivät ole nähneet sukulaisiaan sen koommin.

Maiden välillä ei ole tavallisia posti- tai puhelinyhteyksiä.

Perhetapaamiset aloitettiin alun perin yhdeksän vuotta sitten. Pohjois-Korea kuitenkin keskeytti ne pari vuotta sitten, kun Etelä-Koreassa nousi valtaan uusi hallitus. Etelä-Korea katkaisi tuolloin avustukset Pohjois-Koreaan ja sanoi niiden jatkuvan vain, jos Pohjois-Korea luopuu ydinohjelmastaan

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.