Mainos

Korean turmalautan miehistö: Ei ollut meidän tehtävämme pelastaa matkustajia

Etelä-Korean vesillä uponneen matkustajalautan miehistö puolustautui tiistaina oikeudessa syytöksiltä, joiden mukaan se laiminlöi matkustajien pelastamisen onnettomuuden aikana.

Huhtikuussa tapahtuneessa turmassa kuoli yli 300 ihmistä, joista suurin osa oli koululaisia ja heidän opettajiaan. 

Selviytyneet miehistön jäsenet sanoivat oikeudenkäynnissä, että oli paikalle saapuneen rannikkovartioston tehtävä pelastaa lautan matkustajat, ei heidän. 

– Miehistö uskoi, että rannikkovartiosto on täysin kykenevä pelastustoimiin, koska heillä oli erikoistaidot ja -välineet, puolustusasianajaja Im Ju-young sanoi oikeudenkäynnin toisena päivänä. 

Sewol-niminen alus oli turmahetkellä ylilastattu ja kulki liian kovaa. Se alkoi kallistua voimakkaasti ja upposi. 

476 matkustajasta vain 172 onnistuttiin pelastamaan.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.