Mainos

Koreat sopivat ministerineuvotteluista

Pohjois- ja Etelä-Korea aloittavat runsaan viikon kuluttua neuvottelut ministeritasolla. Maat pääsivät asiasta sopimukseen Pohjois-Koreassa viikonvaihteessa käydyissä virkamiestason keskusteluissa.

Neuvotteluissa käsitellään mm. perhetapaamisten jatkoa, liikenneyhteyksiä ja talousyhteistyötä.

Kolmipäiväisiksi kaavailtujen neuvottelujen on määrä alkaa Soulissa 12. elokuuta. Etelä-Korean pääneuvottelija Rhee Bong Jo sanoi tänään, että viikonlopun tapaamisessa päästiin odotettua huomattavasti parempiin tuloksiin. Myös Pohjois-Korean virallinen uutistoimisto KCNA sanoi neuvotteluja tärkeiksi.

Maiden virkamiehet palasivat eilen neuvottelupöytään kuukausien tauon jälkeen.

-Olen hyvin iloinen nähdessäni, että työtapaamisemme kantaa jopa odotuksia enemmän hedelmää, Rhee sanoi tapaamisen päätteeksi.

Pohjois-Korea ilmoitti myös lähettävänsä joukkueen syys-lokakuun vaihteessa Etelä-Korean Pusanissa järjestettäviin Aasian kisoihin. Rhee kiitteli Pohjoisen päätöstä "merkittävänä, koska se osaltaan lisää sovinnon ja yhteistyön henkeä osapuolten välillä".

Urheiludiplomatian alalla päästiin pidemmällekin, sillä maat kertoivat suunnittelevansa keskinäisiä jalkapallon ystävyysotteluita Soulissa syyskuussa.

Keltaisen meren välikohtausta ei mainittu

Koreoiden neuvottelujen alkua leimasi edelleen kesäkuinen Keltaisellamerellä sattunut laivastovälikohtaus, jossa kuoli viisi eteläkorealaista ja ainakin 13 pohjoiskorealaista.

Etelä-Korea vaati tapaamisen aluksi Pohjois-Korealta virallista anteeksipyyntöä tapahtuneesta. Sitä ei tullut, mutta Etelä-Korean valtuuskunnan mukaan Pohjois-Korea oli toistamiseen valittanut välikohtausta ja luvannut varmistaa, ettei vastaavanlaisia yhteenottoja tapahdu jatkossa.

Tänään antamassaan yhteisessä lausunnossa Koreat eivät maininneet välikohtausta. Soulissa käytävissä ministeritason neuvotteluissa on tarkoitus pohtia mm. maiden välisen rautatieyhteyden rakentamista, uusien sukutapaamisten järjestämistä ja eteläkorealaisia sijoituksia Pohjois-Koreaan.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.