Mainos

Koreoiden puolustusministerit aloittivat neuvottelut

Pohjois- ja Etelä-Korean puolustusministerit ovat aloittaneet ensimmäiset neuvottelut puoleen vuosisataan Etelä-Koreassa Chejun lomasaarella. Tapaaminen on jatkoa Koreoiden johtajien historiallisen tapaamisen kesäkuussa.

Muodollisesti maat ovat edelleen sodassa keskenään. Korean sota päättyi vuonna 1953 aselepoon. Kommunistisen Pohjois-Korean ministerin Kim Il Cholin ja hänen eteläkorealaisen virkaveljensä Cho Seong Taen on määrä keskustella muun muassa tie- ja junayhteyden avaamisesta. maiden välille. Kulkuyhteys on tarkoitus avata syyskuuhun mennessä, mutta sitä ennen alueelta on raivattava maamiinat. Maita erottavalle demilitarisoidulle vyöhykkeelle on kylvetty arviolta miljoona maamiinaa.

Chon mukaan maiden välisen yhteydenpidon vilkastumisesta huolimatta sotilaallinen jännitys ei ole lieventynyt, ja etelä pitää pohjoista aiempaan tapaan sotilaallisena uhkana.
(STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.