Mainos

Korkein oikeus pisti Obaman ilmastosuunnitelman jäihin

Yhdysvalloissa korkein oikeus on toistaiseksi laittanut jäihin presidentti Barack Obaman ilmastosuunnitelman.

Obama haluaa, että Yhdysvaltojen energiateollisuus vähentää kasvihuonekaasupäästöjään merkittävästi vuoteen 2030 mennessä.

Joukko osavaltioita on vienyt suunnitelman oikeuteen. Korkeimman oikeuden mukaan suunnitelmassa ei voida edetä ennen kuin oikeusjuttu on ratkaistu.

Suurin osa kanteen nostaneista osavaltioista on republikaanien johtamia. Niiden mukaan Obaman aikeet aiheuttaisivat energiateollisuudelle suuria ongelmia sekä nostaisivat energian kuluttajahintoja.

Valkoinen talo pettyi korkeimman oikeuden päätökseen. Tiedottaja Josh Earnest vakuutti kuitenkin, että suunnitelman oikeudellinen pohja on vankka ja kestää tarkastelun.

Energiateollisuuden päästöjen leikkaaminen oli yksi Obaman keskeisistä lupauksista Pariisin suuressa ilmastokokouksessa viime vuoden lopulla.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.