Mainos

Kosovon serbit jatkuvien hyökkäysten kohteina

Raju pommi-isku vahingoitti rakenteilla olevaa ortodoksikirkkoa Kosovon pääkaupungissa Pristinassa aikaisin tänään. Räjähdys aiheutti kuitenkin vain vähäisiä vaurioita eikä kukaan haavoittunut, kertoi kansainvälisten KFOR-rauhanturvajoukkojen edustaja.

ortodoksikirkko, kosovo, pristina

Kahdeksankiloisesta pommista räjähti vain puolet. Raivaavat rauhanturvaajat räjäyttivät loput. YK:n siviilihallinnon johtaja Bernard Kouchner tuomitsi pristinalaiseen ortodoksikirkkoon tehdyn pommi-iskun. Hän kävi räjähdyspaikalla heti tänään. Kouchnerin mukaan kirkkoon tehty pommi-isku vaikutti enemmänkin symboliselta teolta kuin yritykseltä haavoittaa tai tappaa, mikä ei kuitenkaan tee iskua millään tavoin hyväksyttäväksi.

KFOR-joukot ovat aloittaneet pommi-iskun tutkimukset. Joukot sulkivat katedraalin ympäristön, ja helikopteri alueen yläpuolella etsi valoheittimien avulla mahdollisia epäiltyjä lähimaastosta. Pommin tarkoitus ja tekijät eivät ole vielä tiedossa, mutta iskun syyllisiksi epäillään kostonhaluisia Kosovon albaaneja.

Kyseessä oli uusin sarjassa iskuja, joita on tehty serbikirkkoja vastaan eri puolilla Kosovoa. Ainakin 20 ortodoksista kirkkoa on tuhottu tai vaurioitunut Kosovossa rauhanturvajoukkojen saavuttua maakuntaan 12. kesäkuuta, kertoi Serbian ortodoksinen kirkko. Kosovossa on sattunut jatkuvasti muitakin albaanien väkivaltaisia iskuja serbejä kohtaan sen jälkeen, kun Jugoslavian armeijan joukot vetäytyivät Kosovosta.

arkunkantajia Kosovossa

Kansainväliset rauhanturvajoukot ovat yrittäneet saada lakia ja järjestystä Kosovoon saapumisestaan lähtien. Tehtävää ovat hankaloittaneet albaanien kostotoimet serbejä ja heidän kulttuurikohteitaan vastaan. KFOR-joukot suojelevat ympäri vuorokauden tärkeimpiä kohteita kuten ortodoksisia luostareita. Kosovon serbit eivät juurikaan luota KFOR-joukkojen suojelun voimaan, vaan puolet Kosovon 200 000 serbistä on paennut maakunnasta. Toisten tietojen mukaan Kosovossa olisi enää arviolta 30 000 serbiä.

Serbit pakenevat turvallisemmille seuduille

Kaakkois-Kosovossa sijaitsevan Zitinjen kylän koko serbiväestö lähti tänään kohti Serbian muita maakuntia jättäen kotinsa ryöstäjien armoille. Kylässä on asunut 450 serbiä ja 650 albaania. Noin 60 ajoneuvon kolonnan nähtiin poistuvan kylästä amerikkalaisten KFOR-joukkojen saattamana. Kolonnaa suojeli kaksi maastoautoa ja kaksi Apache-taisteluhelikopteria. Zitinjessa olevan KFOR-tukikohdan päällikkö luutnantti Leigh Ryan kertoi serbien lähteneen viikkoja jatkuneiden vainojen ja väkivaltaisuuksien jälkeen.

Serbien omistama rakennus joutui perjantaina kranaatti-iskun kohteeksi ja asukkaiden välillä puhkesi tulitaistelu. Serbinainen ja -mies saivat surmansa väijytyksessä maantien varrella, kertoi Ryan. Rauhanturvajoukot pidättivät tänään kymmenen ryöstelemästä tavattua albaania, joista ainakin kahdella oli ase.
(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.